Hetkeni levymogulina ja levytys vs. aito ääni

Opiskeluaikoinani toimin aktiivisesti silloisesa TYY:n (Turun Yliopiston Ylioppilaskunnan) kuorossa. Nykyisin tämän pumpun nimi on yksinkertaisemmin Turun yliopiston kuoro. Hetken oli hallituksen puheenjohtajakin ja sitten heti tämän kauden jälkeen sain vastuulleni kuoron ensimmäisen levyn tuottamisen. Tuo tehtävä oli melko kokonaisvaltainen sisältäen mm. rahoituksen henkkimisen. Tässä vastapuolean oli mm. silloisen emo-organsiaation pääsihteeri, joka on myöhemmin toiminut mm. valtionvarainministerinä!  Kuoron entinen puheenjohtaja taas oli sopivasti siirtynyt markkinointitehtäviin levy-yhtiö Ondinelle, joten siltäkin suunnalta oli apuja saatavissa, vaikka itse tuon levyn kustansimme.

Koska oman osaamiseni katsoin kovin rajalliseksi, löysin isosti apuja ystäväpiiristäni, vaikka totaalinen talkootyö rajoittuikin itseeni. Musiikillisesta tuotannosta vastasi pianisti, säveltäjä, korrepetiittori ja kapellimestari Marko Autio, joka sillä hetkellä taisi toimia Turun kaupunginteatterin kapuna. Samassa osoitteessa oli toiminut myös äänityksestä vastaava Eetteri Oy:n Jokke Heikkilä, joka vähän myöhemmin rupesi Paul Jyrälän yhtiökumppaniksi ja herrat tekivätkin sitten juttuja Hollywoodiin asti.  

Calme des Nuits CD TYYK 001

Levyn tuotannossa oli muutamia kunnianhimoisia yksityiskohtia, tarkoitus oli tehdä Dolby surround -yhteensopiva miksaus ja osin tästäkin syystä äänityskalusto oli varsin tinkimätöntä. Päämikkeinä käytettiin varsin kunnioitusta herättävää mikkikolmiota ja tukimikrofonit sekä kuoron lähellä stemakohtaisesti että salissa olivat sitten vähän perinteisempää tavaraa. Äänityssessioita oli kolme, ensimmäisessä käytettiin A-DAT-moniraituria, mutta seuraavat sessiot menivätkin sitten suoraan kiintolevylle. Tämä oli varsin käänteentekevää vuonna 1997. 

Credits TYYK 001

Oma roolini oli kahtalainen, toisaalta piti pyörittää koko showta ja varmaankin oman porukan eli kuoron keskuudessa sainkin niuhon maineen, kun piti pariin kertaankin edellyttää hauskasta harrastamisesta poikkeavaa vakavamielisyyttä, kunrinalaisuutta tai jopa pienimuotoista ja hetkellistä ammattimaisuutta. Samaan aikaan kuitenkin kiltisti lauloin rivissä äänityksissä.

Itse äänitykset

Äänitykset tehtiin Turun Akatemiantalon juhlasalissa. Tuo on loistava konserttipaikka pienimuotoiselle musiikille ja erityisesti isoille ja pienille lauluyhtyeille. Sali on varsin kaikuisa, mutta antaa hyvin informaatiota kuoron laulajille. Toisaalta esim. flyygeli jo helposti puuroutuu, enkä jousikvartettia suurempaa orkesteria tuohon tilaan veisikään. Lisähaastetta antoi se, että ainakin ensimmäisen session aikana sali oli remontissa. SInne vaan keskelle remonttia äänittelemään. Sali oli akustiikaltaan vielä kaikuisampi remontin aikana, kun penkit oli korjattu pois ja muutenkin tavaraa ja pressuja oli vähän sielä sun täällä muuten tyhjässä salissa.

Teknisesti suunnitelma oli selvä: pyrittiin tekemään mahdollisimman pitkiä ottoja ja välttämään biisien pätkimistä. Toisessa vaakakupissa on sitten harrasterijakuoron helmasynti, eli äänen puhtauden pettäminen, mikä näkyi tai paremminkin kuului sävellajin nousemisena tai yleisemmin laskemisena. On melkoisen raskauttavaa, jos äänitetyn kappaleen sävelläji on laskemut esim. sen tyypillisen puolisävelaskeleen kappaleen aikana. Live-esitys voi antaa sen jotenkin anteeksi, mutta äänitys ei armoa anna. Aika tuskallisia hetkiä koimme esim. meidän tenorien laulaessa melodiaa. Ääni kyllä roikkui ihan koko rahan edestä! Mutta loppuviimeksi purkkiin saatiin ihan kelpo versioita. Muutamassa pidemmässä biisissä jouduttiin kyllä editointiinkin turvautumaan.

Äänitysteknisesti tuo levyn purkittaminen oli myös haastavaa. Moniraitateknologiaa kyllä käytettiin, mutta pääosassa oli tuo mikrofonikolmion ääni. Mitään komproessointia tai ekvalisointia ei käytetty. Tämän kuulee lopputuloksessa, joka toisaalta on hieman haastava kuunneltava, koska dynamiikan takia yleistaso on melko vaimea. Mutta sitten resoluutiota riittää senkin edestä. Ihan perinteinen kaksikanavakuuntelu toimii hyvin.

Korkea luonnonmukaisuus?

On mielenkiintoista analysoida sitä, mitä levyltä kuuluu, kun on itse ollut äänitystilanteessa mukana. Tuottajan ominaisuudessa kuuntelin myös raakanauhoja, ja kuoroa myös mikrofonien kohdalta äänitystilanteessa, vaikka suurimmaksi osassa olinkin mukana laulamassa.

Kokonaisvaikutelma on, että tinkimättämillä laitteilla pääsee yllättävän lähelle äänitystilannetta, kun taas ihan hyvilläkin laitteilla voidaan jäädä yllättävän kauas. Tämä äänite tuntuu siltä, että resoluutiota on tarjolla rajoittamaton määrä ja aina toiston kehittyessä detaljeja ja luonnonmukaisuutta löytyy lisää. Laitteistojen parantuessa äänikuva täsmentyy ensin. Tenorit tulevat oikeaoppisesti takaoikealta, kun bassot taas levittyvät keskelle ja myös vasemmalle tarkariviin pätkän matkaa. Resoluution kasvaessa stemmojen rajat tarkentuvat ja salin sointia tulee mukaan entistä enemmän. Vähempiresoluutioisella setillä kuoro ei oikein tunnu soivan tilassa, kun lauletaan hiljaa.

Ilmiselvästi tuo ilman kompressointia ja ekvalisointia meno on kaksiteräinen miekka. Levy lähtee vähän huonosti ”soimaan” ellei laitteisto ja äänenvoimakkuus ole kohdallaan. Mutta sitten toisaalta tinkimättömästi kuunneltaessa päästään poikkeuksellisen lähelle aitoa esitystä. 

Aito esitys vastaan 44.1-purkitus

Yritän lopuksi vähän kuvailla, mikä eri on aidolla asialla, missä äänitteellä päästään lähelle ja missä ei. Käytän esimerkkinä kirkkoslaaviksi laulettua kappaletta Ajattelen pelättävää päivää (Pomysljaju den strasnyi). Kyseinen kappale on dynamiikaltaan levyn suurin ja muutenkin vaikuttava kappale mies- nais- ja sekakuoro-osuuksineen. Tämä oli haastava laulettava ja äänitettävä, joten tämä on parsittu kasaan aika monesta osasta. Editointikohtia ei kyllä minun korvillani kuule, sen verran hyvää jälkeä musiikillinen tuottaja ja äänittäjät / miksaajat ovat tehneet.

Kappale alkaa mieskuoro-osuudella. Bassot rajautuvat tilassa selkeästi, tosin syvyys tulee esiin lähinnä akselilla kuoro vs. tila. Itse laulajien sijainti kolmessa / neljässä rivissä ei välity tarkasti, vaan saumat ovat hieman suttuisia. Kuoro oli kolmiulotteinen, mutta yksittäisiä laulajia en osannut tietyille paikoille sijoittaa. Ontrei, Kalle ja Jyrki sieltä hyvin kuuluivat, vaikka kukaan heistä ei kuitenkaan kuulunut yli. Kuten kuuluukin, kuoro leveni reilusti, kun naisäänet tulivat mukaan.

No, pysähdytäänpä tähän. Sointibalanssi on lähes identtinen alkuperäisen kanssa. Dynamiikkaa ja erottelua, varsinkin tilan osalta tulee livessä enemmän mukaan. Mutta yllättävänkin paljon salia tuohon on saatu mukaan. Tosin osa salin vaikutuksesta sekä tuosta paremmasta erottelusta tositilanteessa liittyy erilaisiin virheisiin ja hälyääniin livetilanteessa. Purkitettu ääni on siis tavallaan puhtaampi. Mutta tässä kohtaa äänite toimii hämmentävän hyvin alkuperäiseen verrattuna.

Täydellinen onnistuminen karkaa

Äänite kertoo myös, kuinka periaatteessa hyvin laulava kuoro tekee onnettomia virheitä koko ajan. Peilikuva on kaikkein rumin. Tenroit laulavat koko ajan selkeän alavireisesti ja väsyneesti. No, bassoilla on soolokohta ja sekin roikkuu kuin se kuuluisa lehmän häntä. Ei naisäänienkään äänenmuodostus täydellinen ole, mutta kyllä naiset miehiä parempia ovat, niinkuin näissä kinkereissä lähes aina. Laulun ja äänenmuodostuksen virheille äänite on saliääntä armottomampi, vaikka tiettyä ihan äänen voimaan perustuvaa resoluutiota menetetäänkin.

Dynamiikkaakin tulee ihan kivasti äänitteessä. Mutta onhan sitä älytön määrä myös itse instrumentissa. Kun sopraanot laulavat aidossa tilassa korkeita nopeasti syttyviä ääniä, se ottaa korviin. Ei satu, mutta tavallaan yliohjaa. Tämä välittyy myös äänitteessä, mutta todellisuutta miedompana. Hiljaisessa kohdassa bassojen sointimaton päällä pianossa (äänimerkintä, ei soitin) laulavat altot ovat soundiltaan myös äänitteessä todella kauniit, suorastaan mehevät. Hmm. mitähän Freud sanoisi tästä…

Koko biisin suurin lässähdys on ajoitusmoka hiljaisen fraasin lopussa, jossa ässät suhisevat melkoisessa epätahdissa. Toisaalta viimeisen osion bassojen kahdennus oktaavia alemmas, teksti ja tunnelataus auttavat kummasti ja kääntävät taiteellisen kokonaisuuden sopivasti plussan puolelle. Onhan tämä omissa kirjoissani yksi ihan hienoimmista sekakuoroteoksista. Tälle pärjäävät lähinnä Toivo Kuulan mielestäni parhaat sekakuoroteokset, Auringon noustessa ja Rukous.

Korkea luonnonmukaisuus?

Ennakkokäsityksiin ja yleisiin oletuksiini verrattuna äänite sisältää yllättävänkin aljon informaatiota ja pystyy mielestäni kuvaamaan esitystilanteen uskottavana myös kuulijalle, joka ei alkuperäisessä tilanteessa ole ollut mukana. Vielä helpommaksi tämä muuttuu jos kyseisen yhtyeen soundi ja esitystilan akustiikka ovat jostain yhteydestä tuttuja. Jos kokonaisvaikutelmaa yrittää jotenkin ymmärrettävästi kuvata, informaatiosta välittyy tässä äänittessä ehkä 65%, mutta fiiliksestä lähes 80%. Aidossa tilanteessa on enemmän informaatiota, läsnäoloa ja tunnetakin, mutta ei ole pelkästään huono asia, että kaikki asiat eivät äänitteelle ole tallentuneet. Oma mielipiteeni on, että todellisuus ja nauhoite ovat yllättävän ja täysin uskottavan lähellä toisiaan. Pääsen aina takaisin äänitystilanteeseen ja puuttuvaa informaatiota en juurikaan kaipaa.

Calme des nuits takakansi
Jaa artikkeli:

Vastaa

Yllättävä levyarvostelu

Vietin nuoruuden kesäni pohjoissatakuntalaisessa syrjäkylässä. Kaikki asukkaat eivät (ihan) olleet serkkujani, mutta isohko osa oli. Pikkuisen...

Digi vastaan vinyyli – case Chess

Chess on Abba-herrojen ja Tim Ricen luoma musikaali, joka sai ensi-iltansa juuri ja juuri 1980-luvun alkupuolella....

Best Classical Compendium

…oli se kategoria, jossa Ondinen uusi julkaisu Kaija Saariahon musiikista sai Grammy-ehdokkuuden tänä vuonna. Vaikka itse...

Beethovenia puhtaasti kahdelle kanavalle

Berliinin Filharmonikot ovat tehneet levyjä omalle levymerkille jo jonkin aikaa. Myös muut digitaaliset kommervenkit, kuten virtuaalinen...

Pikkutarkka Kullervo

Sanottakoon heti alkuun, että otskointi ei tarkoita tulkintaa, vaan Musiikkitalon akustiikkaa. RSO:n kotiareena vaikuttaa nimittäin orkesterisointiin...