Beethovenia puhtaasti kahdelle kanavalle

Berliinin Filharmonikot ovat tehneet levyjä omalle levymerkille jo jonkin aikaa. Myös muut digitaaliset kommervenkit, kuten virtuaalinen konserttisali, ovat olleet tarjolla jo jonkin aikaa. Mutta ei uutta, ellei jotain vanhaakin, nimittäin verkkokaupassa Filharmonikot myyvät myös vinyylilevyjä. Ilmiselvästi tämä vanha formaatti on siis nousussa klasaripuolellakin.

Itse olen BP:n tarjontaan tutustunut lataamalla HiRes-materiaalia nettikaupasta. Yksi ladattu kokonaisuus oli Sir Simon Rattlen johtama Beethovenin sinfoniasykli. Tulkinnat olivat kaikin puolin ok ja äänenlaatu muutenkin hyvä. Mutta verkkokauppaa tarkemmin kahlatessani huomasin jotain todella kiinnostavaa. Nimittäin vinyyliversio tästä sinfoniakokonaisuudesta on äänitetty yhdellä stereoparilla, tosin digitaalisesti. Boksin hinta oli 300 euroa, joten ihan ilmaisesta äänitteestä ei ollut kysymys. No, kaupanpäälle sai download-kupongin, josta itselleni ei enää lohtua ollut, digiversio kun tuli hankittua jo aiemmin.

Beethoven Symphonies 10 LP

Toimitus ja boksi itse

Vinyyliboksin toimitus ei mennyt, kuten siinä kuuluisassa Strömsössä. Postnord oli mitä ilmeisimmin kopioinut sähköpostiosoitteeni manuaalisesti ja väärin. Saapumisilmoitus jäi siis saapumatta. Onneksi jälkikäteen kuljetuksen statuslinkki löytyi ja sitten rähjäämästä Liedon asiamiehelle. Rähjäys loppui kuitenkin lyhyeen, kun laatikko onneksi löytyi.

Lähdetäänpä tuotteen fyysisistä ominaisuuksista liikkeelle. Boksi on varsin kookas ja  jämäkkä. Materiaalista en ole ihan varma, mutta ihan niinkuin paksu pahvi olisi jotenkin muovitettu. Pinta on kova ja karhea. Boksin päälle kaatuneen punaviinin saisi todennäköisesti pyyhittyä pois ilman vaurioita (en ole testannut). 

Vähän tulkinnoista

Rattlen tulkinnat ovat ihan ok, en osaa niitä niin kauhean tarkkaan analysoida. Itse en havaitse mitään suuria poikkeamia muihin tulkintoihin. Soitanta on kevyehkö- ja tempoiltaan melko reipasta. Mitään suuuuria ja hitaaaaaita linjoja ei tässä haeta. Tuollainen kevyt ote sopii wieniläisklassismiin mainiosti. Itselleni tutuimmat sinfoniat Beethovenin tuotannosta ovat 5, 6 ja tietty 9.

Booklet Beethoven Symphonies 10 LP

Itse asiassa on jännä juttu, kuinka keskeistä koko vitosen tulkinnassa on se alun TA-TA-TA-TAA. Vaikka juuri puhuin keveydestä, pitää nämä mielestäni esittää painokkaasti. Kuitenkin koko ykkösosan teema kehittele tätä alkua. Rattle ei tässä ole tulkinnaltaan tiluliluimmasta päästä, mikä on mielestäni positiivista. Toisaalta ei hän myöskään ole harmaata jakaustaan mikroskooppisen tarkasti varjeleva norsu posliinikaupassa. Ehkä itse olisin tinkinyt tietyissä avainkohdissa hieman tempuista, mutta silloin sortuisi ehkä sen ajankuvan vääristämiseen. Jos vertaan alkua Carlos Kleiberin klassikkotulkintaan, on Kleiber ehkä aavistuksen kevyempi ja laulavampi. Tässä Rattlen tulkinnassa nuotteja painotetaan hieman enemmän, mutta katkonaista sointi ei ole. Vänskällä taas vitosen alku on aika hidas ja balansointikin erilainen. Ei Vänskä ollenkaan huono ole, hieman erilainen ja itseäni miellyttävä painokkuus puuttuu alusta. Laadukas äänitystila ja itse äänitys ovat kyllä Rattlelle hyviä valtteja tässä ”kilpailussa”.  

Ysin tulkinnassa huomaan, että kuoro ”huutaa” vähemmän kuin normaalisti. Laulusolisti pysyy normaalia paremmin kasassa. Vaikka oodia ilolle kuuluu dynamiikkamerkintöjenkin perustein ylistää täysin palkein on perusteltua pitäytyä lauletuissa eli yhä kontrolloiduissa ääntelyssä.

Picture from Beethoven Symphonies 10 LP Berliner Philharmoniker

Kaiken kaikkiaan tulkinnasta sanoisin, että Rattlella on järki kädessä ja silti tulkinnoissa on jotain omanlaistaan. Nämä tulkinnat perustuvat korjattuihin partituureihin, joita käytettiin myös Claudio Abbadon viimeisessä Beethovenin sinfoniasyklissä (erinomaisia tulkintoja ja äänityksistä nekin).

Stereoparivinyyli vs. HiRes-monimikitys

Varsin mielenkiintoiseksi tämä muuttuu, kun laitetaan monimikki-digi ja stereopari-vinyyli rinnakkain. Ero on aika iso, vaikka tavallaan hahmotuskykyä vaikeuttaa se, että puhutaan samasta äänityksestä. Vinyylin sointi on ”telarcmainen”, pikkuisen tunkkaisen oloinen verrattuna monimikitykseen. Toisaalta äänikentän syvyys on erinomainen ja erityisesti soinnin eläminen orkesterin eri osissa tulee hyvin esiin. Toisella tavalla sanottuna kirkas ja erotteleva monimikitys on elämää suurempi tai paremminkin erottelevampi. Kaksi mikkiä vievät kuitenkin esityksen luonnollisuudesta voiton, kun verrokkina on oikea orkesterisoittoon oikeassa tilassa.

Silti ajatus siitä, että stereopari mikkeinä on aina monimikitystä parempi, on mielestäni yksioikoinen ja jopa väärä. Kysymys on siitä, mitä halutaan kuulla ja miksi. Luonnonmukaisuus ja hyväksi koettu ääni voivat olla hieman eri asioita. Pidän kovasti minimaalisilla lähestymistavalla tehdyistä äänityksistä, mutta myös perinteisten levymerkkien monimikitetyistä äänitteistä löytyy helmiä. BP on tehnyt fiksun valinnan siinä, että eri formaattien äänitykset eivät ole identtisiä. Nyt joudun kuuntelemaan molempia ja formaatti ei pelkästään sanele kunakin ajanhetkenä valittavaa versiota.

Suurimuotoisessa ysin loppykähinöissä pelkistetty mikitys toimi yllättävän hyvin. Sen sijaan vinyyliformaatti tuo tähän väistämättä rajoituksia, dynamiikka on vaan niin valtava. Stereopari taltioi todella maukkaasti tuon äärettömän monipuolisen soinnillisen kokonaisuuden. Suuriäänaiset solistit, täysi orkesteri ja iso kuoro, sointi on moninaista ja sitä on paljon. Dynaamiset vaihtelut ysin lopussa ovat vielä todella isoja. Viimeisen osan loppu vaan on hieman kompressoitu, ei häiritsevästi, mutta kuitenkin havaittavasti. Viimeisessä paisutuksessa solistit ovat vaikeampia kuin esityksensä alkupuolella. Samaan aikaan kuitenkin dynamiikan haasteet on huomioitu, koska koko viimeistä osaa ei ole tunnettu samalle levypuoliskolle.

Vinyyliversioista täytyy vielä todeta, että prässit ovat varsin laadukkaita. Rapsuja kuuluu todella vähän ja muutkin pintaäänet loistavat poissaolollaan. En tiedä, johtuuko säilytys- vai kuljetusolosuhteista, mutta jouduin kyllä kaikki levyt oikaisemaan prässissä, vaikka paksuja olivatkin. Kaksituhatta boksia on tehty ja kyllä ne varmaankin kaupaksi menevät. Itse ostin nämä käyttöön, en keräilyesineeksi. Kivitalosta näitä tuskin saa, mutta berliiniläisen verkkokaupasta kylläkin. Muitakin levytyksiä on saatavissa vinyylinä, mutta käsitykseni mukaan tämä on ainoa, jossa on erotettu vinyyliversion äänitys omanlaisekseen. 

Berliiniläisen vinyylit vaikuttavat olevan ihan laadukkaita, joten voi näitä suositella. Itse en kuitenkaan aio kaikkia versioita vinyyliltä kerätä. Silti itselleni vinyylilevyn ja Kawasaki mahtuvat samaan yhteyteen, joten varmasti joitakin hankintoja tulee vinyylimuodossakin tehtyä.

Jaa artikkeli:

Vastaa

Best Classical Compendium

…oli se kategoria, jossa Ondinen uusi julkaisu Kaija Saariahon musiikista sai Grammy-ehdokkuuden tänä vuonna. Vaikka itse...

Pikkutarkka Kullervo

Sanottakoon heti alkuun, että otskointi ei tarkoita tulkintaa, vaan Musiikkitalon akustiikkaa. RSO:n kotiareena vaikuttaa nimittäin orkesterisointiin...

Lahti piirtää uusiksi Suomen progekartan

Perjantaina 21. elokuuta 1970 ilta-auringon värjäämässä Turun saaristossa tapahtuu jotakin, joka muuttaa suomalaista rock-kulttuuria pysyvästi. Charlies-yhtyeen...

Aamu sarastaa Suomiprogessa

Tässä artikkelisarjassa kerromme 1960- ja 1970-luvuilla julkaistuista suomalaisen progen klassikkolevyistä. Progressiivisen rockin ymmärrämme tässä yhteydessä varsin...

Tasokasta jazzrockia Suomen syrjäseuduilta

Tämä on osa artikkelisarjaamme, jossa kerromme 1960- ja 1970-luvuilla julkaistuista suomalaisen progen klassikkolevyistä. Proge ja rock...