Blogit

Musiikki ja äänentoisto pelastavat aivosi?

Hifistelyllä on sanana kyseenalainen maine. Sehän tarkoittaa kaikkea, missä rahaa syydetään huikeat määrät asiaan, jonka saa...

Perimmäinen kysymys – miksi kuunnella musiikkia?

No, oikeastaan perimmäinen kysymys on vähän yksinkertaistava. Parempi kysmys olisi, miksi kannattaa kuunnella keskittyneesti musiikkia ja...

Äänentoiston ihanteiden muutos vuosikymmenten varrella

Ihminen on kuolevainen. Kuolevaisuuteen liittyy vanheneminen. Vanhenemiseen taas liittyy aistien heikkeneminen. Samaan aikaan aivot kehittyvät yhä,...

Mikä _____ tämä on?

Boomerit ja X-sukupolvikin muistavat televisio-ohjelman nimeltään Valehtelijoiden klubi. Siellä esiteltiin kummallisia esineitä ja kerrottiin niistä, mitä...

Setitys: hyötyä vai humpuukia?

Piirrepsykologiassa on idea, että parilla- / kolmellakymmenellä muuttujalla pystytään ennustamaan ihmisen toimintatapaa ja ottamaan esimerkiksi kantaa,...

Furutech NCF Clear Line x 2

Mulla on ollut hieman kaksijakoinen suhde Furutechin tuotteisiin. Olen saannut tutustua useamman vuoden ajalla erityisesti virtatuotteisiin;...

Lukijoiden aliarviointi – synneistä suurin vai arkirutiinia?

En tiedä, poikkeavatko näkemykseni suuresta yleisöstä vai ei. Esimerkiksi kaupallisten televisiokanavien ohjelmat on mielestäni tehty 11-vuotiaille...

Vain muutos on pysyvää

Äänentoistoharrastukselle on tunnetusti ominaista jatkuva halu pyrkiä kohti jotain uutta. Yleensä, harrastajalta itseltään kysyttäessä, kohti jotain...

Hifilaitteiden hinta – ikuisuuskysymyskö?

Tällä hetkellä Jenkki- ja Brittilehtienkin yleisönosastopalstat käyvät kuumina. Kestoaihe on testattavien hifilaitteiden hinta. Ehkä kaikista eniten...

Hifiharrastus – friikkisirkusko?

Kun joku keskittyy johonkin harrastamiseen täysillä, sanotaan sitä nykyään hifistelyksi. On viinihifistelijöitä, kahvihifistelijöitä, teehifisteijoitä kahdenlaisiakin autohifistelijöitä...