Jussi Lehtisalo täytti 4.3.2022 50 vuotta. Jussi kyläili juhlapäivänään showroomissani Logomossa. Ensimmäisestä kohtaamisestamme on yli 40...
Tässä artikkelisarjassa kerromme 1960- ja 1970-luvuilla julkaistuista suomalaisen progen klassikkolevyistä. Progressiivisen rockin ymmärrämme tässä yhteydessä varsin laaja-alaisesti. Siihen sisältyy varsinaisen progressiivisen rockin lisäksi niin psykedeelinen rock, edistyksellinen folk-rock kuin jazz-rock. Kokeellista ja elektronista musiikkiakaan näiden musiikkityylien ympärillä ei sovi unohtaa.
Keskitymme yhtyeiden tuotantoon albumien kautta, yhtyeitäkään unohtamatta – siis itse musiikin tekijöitä. Levyjen musiikillinen sisältö, keräilyfaktat ja äänenlaatu ovat keskeisimmät lähestymiskulmamme. Suomalainen proge muodostaa etenkin levyjen kautta todella rikkaan ja laadukkaan maailman, jonka ei tarvitse hävetä aikakauden ulkomaisille tuotannoille. Pikemminkin päinvastoin, suomalaista 1960- ja 1970-lukujen progrea julkaistaan uudelleen jatkuvasti sekä kotimaassa että ulkomailla. Ulkomaisten uudelleenjulkaisujen trendi tuntuu olevan remiksaukset, joi9ssa erityisesti Steven Wilson (Porcupine Tree) on kunnostautunut.Tavoitteemme on tutustuttaa nuorempi sukupolvi suomalaiseen progeen, myös sen harvinaisempiin ja tuntemattomampiin levyihin. Uskomme myös, että progen valtakaudellakin kasvaneet haluavat muistella ja elää uudelleen vanhoja hyviä aikoja juttusarjan mukana. Seuraavaksi palaamme lähtöruutuun ja katsomme, mistä progressiivinen rock Suomessa sai alkunsa.
Uudenlainen Rock-LP syntyy
1960-luku oli suurten muutosten aikaa meillä ja muualla. Nuorten tyytymättömyys konservatiivisia arvoja kohtaan ilmeni yhteiskunnallisena liikehdintänä, jonka ehkä keskeisin ilmaisukeino oli musiikki ja siihen liittyvä uusi nuorisokulttuuri. Nuoriso teki ja soitti ensi kertaa omaa musiikkiaan omalle sukupolvelleen. Underground, hippiliike, poliittinen radikalisoituminen, huumeet, seksuaalinen vapautuminen ja kaupungistuminen olivat ajan ilmiöitä. Samaan aikaan äänitysstudioiden tekninen kehitys mahdollisti aivan uudenlaiset musiikilliset kokeilut. Vääjäämättömästi seuraavista kaupallisista ja muista epätoivottavista ilmiöistä huolimatta 1960- ja 1970-luku tuottivat merkittävää musiikkia erityisesti progessa ja sen lähimaastossa. Tuo musiikki avasi monen kuulijan, kuten kirjoittajienkin, korvat ja tajunnan. Tästä positiivisesta herätyksestä ei ehkä toivu koskaan eikä toisaalta ole väliksikään.
Blues Section -yhtyeen samanniminen LP on ehkä merkittävin yksittäinen Suomessa julkaistu rocklevy avatessaan ja viitoittaessaan tietä muille rockyhtyeille ja heidän tekemilleen levyille. Yhtyeen ainoaksi varsinaiseksi albumiksi jäänyt levy oli monessa suhteessa vallankumouksellinen suomalaisessa pop-musiikissa. Levy julkaistiin vuoden 1967 joulumarkkinoille. Vain muutamaa kuukautta aiemmin oli julkaistu The Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band, jota pidetään ehkä eniten progressiiviseen rockiin vaikuttaneista albumeista ja joka muutti pop-musiikin suuntaa merkittävästi kokeellisempaan suuntaan. Blues Sectionin levyssä oli uutta se, että levy koostui lähes pelkästään bändin omista kappaleista, jotka se myös itse esitti. Aiemmin tapana oli ollut, että levy-yhtiö etsi mielestään sopivat käännöskappaleet, valitsi solistin ja studiomuusikot. Levytyksen tuli vastata mahdollisimman tarkoin alkuperäisesitystä, vaikka sanoituksia veivattiin usein suomalaisten kokemusmaailmaa myötäileväksi. Toki tuloksena saattoi olla kelpo viihdettä vesitetyin sanoituksin, mutta luultavasti harvemmin sellaista, mikä olisi resonoinut Blues Sectionin kaltaisissa lahjakkaissa ja eteenpäin pyrkivissä nuorissa muusikonaluissa.
Toinen huomionarvoinen seikka Blues Sectionin levyssä on, että se on albumikokonaisuus. Lähes kaikki tuohon mennessä julkaistut pitkäsoitot olivat lähinnä vain nippu ennen julkaistuja kappaleita. Kolmanneksi bändin jäsenet pääsivät vaikuttamaan paitsi sävellyksiin, sanoituksiin ja kappalevalintoihin myös siihen, miten kappaleet esitettiin. Muusikot saivat siis vaikuttaa tuottamiseen.
Tämä uusi ja erilainen tapa tehdä ja tuottaa levyjä oli tuohon aikaan ennen kuulumatonta, eikä se olisi onnistunut perinteisiltä levy-yhtiöiltä. Niinpä ei ole yllätys, että julkaisijana toimi nuori levy-yhtiö, tuolloin vielä lähes tuntematon Love Records. Yhtiön olivat perustaneet vuotta aiemmin toimittaja Atte Blom, säveltäjä Otto Donner ja rumpali Christian Schwindt. Blomin mukaan suuri määrä “vähemmistömusiikkia”, jota Blues Sectionkin vahvoine bluesvaikutteineen edusti, ei päässyt lainkaan esiin. Tämä oli yksi syy perustaa eri tavalla toimiva levy-yhtiö.
Virallisesti albumin tuottajina toimivat Atte Blom ja Otto Donner. Heidän ja Love Recordsin tuotantoideologiaan kuului keskeisesti se, että levyn tekemisessä kunnioitettiin artistien näkemyksiä. Tällainen tuotantopolitiikka mahdollisti kokonaan uudenlaisen albumikokonaisuuden tekemisen. Kaikkea sanottavaa ei tarvinnut puristaa kolmen minuutin singleen. Uusi ajattelutapa näkyy myös LP:n kansikuvissa, joissa ei enää ole siloposkisia ja iloisia teinipoppareita, vaan ärjyn näköisiä karvapäitä röökit kädessä ties mitä tihutöitä hautomassa.
Yhtye
Helsinkiläisen Blues Section -yhtyeen perustivat Måns Groundstroem (basso, urut), Hasse Walli (kitara), Jim Pembroke (laulu) ja Ronnie Österberg (rummut). He olivat soittaneet aiemmin erilaisissa beat-yhtyeissä. Lisäksi yhtyeeseen liittyi nuori, lahjakas alttosaksofonisti Eero Koivistoinen. Yhtye aloitti toimintansa keväällä 1967 ja julkaisi ensimmäisen singlensä Call Me on Your Telephone/Only Dreaming toukokuussa. Kesällä bändi nostatti jopa pienoista hysteriaa Helsingin musiikkipiireissä. Se keikkaili myös Ruotsissa.
Kesän 1968 aikana yhtyeen toiminta alkoi hyytyä lähinnä muusikoiden muiden kiireiden takia ja Frank Robson korvasikin Pembroken yhtyeen vokalistina. Bändin ura jäi lyhyeksi, ja se hajosi lopullisesti syksyllä 1968. Seuraavana vuonna Blues Sectionin raunioista syntyi kaksi Suomen keskeisintä progeyhtyettä – Wigwam ja Tasavallan presidentti. Pembroke ja Österberg jatkoivat edellisen ja Robson ja Groundstroem jälkimmäisen yhtyeen jäseninä.
Blues Section (Love Records LRLP 3, 1967)
Yhtyeen nimeä kantava levy kuulostaa edelleen tuoreelta ja raikkaalta, vaikka sen julkaisusta on kulunut lähes viisikymmentä vuotta. Musiikissa kuuluu selvästi Jimi Hendrixin ja John Mayallin Bluesbreakersin vaikutteet. Tämä ei olekaan ihme. Hendrix esiintyi toukokuussa 1967 Kulttuuritalolla ja jätti lähtemättömän jäljen niin Walliin kuin muihinkin paikalla olleisiin. Myös Bluesbreakers, joka oli suosionsa huipulla, vieraili Helsingissä samana vuonna. Merkille pantavaa onkin, että Blues Section -levy oli heti musiikillisesti ajan hermolla.
Psykedeelisten ja blues-rock-vaikutteiden lisäksi levyltä löytyy soul-sävyjä. Kappaleet ovat pääosin Pembroken ja Wallin käsialaa. Levylle on tunnusomaista Pembroken hienot pop-melodiat ja hänen varma laulutyöskentelynsä sekä Wallin ja Koivistoisen vuorottelevat soolot, jotka välillä huipentuvat kilpajuoksuksi. Tällaisia ovat esimerkiksi hippimäinen Paint it Michael and others, maybe ja Once more for the road. Levyllä on myös erilaisia nauha- ja muita kokeiluja kuten takaperin soivia urkuja ja äänitehosteita. Erikoinen veto on myös reilun puolentoista minuutin mittainen versio Kiinan kansantasavallan silloisesta kansallislaulusta The east is red.
Levyn äänitti Erkki Hyvönen Finnvoxin studiossa. Hänestä tuli myöhemmin toinen Love Recordsin luottoäänittäjistä. LP äänitettiin Studerin 4-raitanauhurilla käyttäen Neumannin U-67-mikrofoneja ja pääosin livenä. Se miksattiin monoksi, koska vain monomiksaus oli tuolloin Finnvoxissa mahdollista.
Soundillisesti levy toimii hienosti, kunhan muistaa, että ääni-ihanne putkivahvistimineen oli tuolloin erilainen kuin nykyisin. Bassoissa on voimaa, vaikka viimeisin tarkkuus niistä puuttuukin. Taltiointi tarjoaa reilusti dynamiikkaa ja ilmavuutta, osittain studion teknisen laadun ja todennäköisesti kokonaan analogisen signaaliketjun vuoksi. Kompressoreita ja limittereitä ei ollut käytettävissä.
Ensikertalainen saattaa joutua alkuperäistä LP:tä kuunnellessaan tarkistamaan näkemyksensä siitä, missä määrin stereofonisuus oikeastaan parantaa äänenlaatua ja jopa tilantuntua, kaikesta myöhemmin kehitetystä tekniikasta puhumattakaan. Alkuperäisen prässin soidessa tuntuu, että Blues Section esiintyy tässä ja nyt. Tältähän rockmusiikin levyllä pitäisi kuulostaa! Toki klassikoita on monenlaisia, ja levyyn liittyvät äänenlaadulliset kriteerit vaihtuvat niiden mukana. Huolimatta levyn monoäänityksestä kaikki soittimet ja laulu erottuvat vaivattomasti ja muodostavat oman tilansa suhteessa muihin soittimiin ja niiden muodostamaan kokonaisuuteen. Yksinkertaisesti sanottuna musiikki kuulostaa aidolta. Sitä ei ole pyritty, eikä ilmeisesti voitukaan korjata virheettömäksi ja mankeloiduksi korvanappi- tai radioviihteeksi. Lauluäänessä on voimaa ja lämpöä, kitara soi mallikelpoisesti ja saksofoni törähtää poikkeuksellisen mehevästi.
Some of love (Love Records LRLP 6, 1968)
Love Records julkaisi yhtyeen hajoamisen jälkeen 1968 kokoelmalevyn, jolle on kerätty singleraitoja ja aiemmin julkaisematonta materiaalia. Se sisältää pääosan yhtyeen singletuotannosta. Lisäksi mukana on Kirka Babitzinin ja Ronnie Österbergin laulamia soolokappaleita, joilla Blues Section soittaa taustat. Some of love -kokoelmalla ei ole yhtään kappaletta yhtyeen ensimmäiseltä levyltä, koska sehän oli albumikokonaisuus. Huolimatta eri aikaan tehdyistä äänityksistä kokoelma on erinomainen taidonnäyte yhtyeen kyvyistä ja monipuolisuudesta.
Muita aiemmin julkaisemattomia Blues Sectionin kappaleita julkaistiin kahdella muulla Love Recordsin kokoelmalevyllä Perspectives ’68 ja Reunion. Perspectives ’68 (LRLP 4, 1968) esittelee neljä uutta suomalaista nykymusiikin tekijää Blues Section esittäessä kappaleen Football. Levyn tilasi Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY, ja sen painosmäärä oli ainoastaan vähän päälle 300 kappaletta. Love Recordsin halpasarjassa julkaistulla erinomaisella progekokoelmalla Reunion (LXLP 502, 1970) oli kaksi Blues Sectionin instrumentaalikappaletta: For mods only ja Lucy Jane, jotka jazz-sävyineen olivat lähempänä yhtyeen keikkaohjelmistoa.
Keräilylevyjä
Blues Section ja Some of Love -levy ovat alkuperäisvinyylinä keräilyharvinaisuuksia, joista huippukuntoisena joutuu pulittamaan helposti viisisataa euroa tai jopa enemmän. Pääsyy tähän on 1960-luvun pienet painosmäärät. Love Recordsin levyt ovat aina olleet myöskin haluttuja keräilykohteita. Koska hyväkuntoisia yksilöitä ei ole kovin montaa jäljellä, niiden hinta nousee väistämättä korkeaksi – eikä niiden ajaton musiikki ainakaan vähennä kiinnostusta.
Kirjoittajien havaintojen mukaan Blues Section -levy on Suomessa myynnissä noin kerran puolessatoista vuodessa. Some of Love -levyä kaupataan vielä huomattavasti harvemmin, ehkä kerran viidessä vuodessa. Keräilylevyjen huutokauppamyynnin seurantapalvelut Discogs.com ja Popsike.com paljastavat saman trendin, vaikka ne seuraavat kansainvälistä myyntiä. Tosin harvinaisten keräilylevyjen kohdalla täytyy muistaa, että läheskään aina ne eivät tule julkiseen myyntiin kivijalkaliikkeissä tai huutokauppafoorumeilla. Levyt siirtyvät suoraan keräilijältä toisella ilman sen suurempaa ilmoittelua.
Some of Love -kokoelmalevyä ei ole uudelleen julkaistu vinyylinä, mutta Svart Records julkaisi Blues Sectionin ensimmäisen levyn vinyylinä 2013 (SVR 230). Yhtiön mukaan tästä on tulossa uusi painos keväällä 2016. 1980-luvulla julkaistiin parikin uutta Blues Sectionin kokoelmalevyä vinyylillä. Näitä emme kuitenkaan suosittele, jos äänenlaatu on tärkein kriteeri. CD-formaatissa alkuperäiset LP:t ja neljäs eri kokoelmalevy julkaistiin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin.
Joka tapauksessa Blues Sectionin musiikkiin kannattaa tutustua formaatista riippumatta. Sekä yhtyeen kulttuurihistoriallinen merkitys että sen musiikilliset ansiot ovat kiistattomat.
Teksti: Timo Kaurila ja Heikki Suominen
Kuvat kansista: Timo Kaurila
Yksi vastaus artikkeliin “Aamu sarastaa Suomiprogessa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tämä on kyllä aivan upea juttusarja. Editoin näitä sen verran, että poistin viittaukset artikkelien järjestykseen ja lukumääriin, koska kirjoittajat ovat lupautuneet tekemään näitä lisää (KIITOS!) Näin aikaikkunassa voidaan luontevasti palata myös jo julkaistujen artikkelien väliin, jos siltä tuntuu.