Mozartin Requiem – uusia oksia versioviidakkoon

Olen aiemminkin kirjoitellut jotain Mozartin Requiemeista ja niiden eri versioista. Asia tuli jälleen ajankohtaiseksi, kun Harmonia Mundi julkaisi uuden version, nimeltään Süssmayr/Dutron 2016 completion. Tähän asti yleisemmät vaihtoehdot ovat olleet ”alkuperäinen Süssmayr” -versio sekä Amen-fuugalla (tästähän Mozartilla oli luonnoksia) varustettu versio, jota on levytetty useasti, useimmiten ehkä alkuperäisinstrumenteilla.

Oma Suosikkini näistä on Boston Baroquen versio Telarcilta, jonka on täydentänyt Robert Levin. Linn on myös äänittänyt pienellä kuorolla (16 laulajaa) vastaavanlaisen version, jonka puolestaan on tarkoitus rekonstruoida teoksen ensiesitys. Tämän version on täydentänyt David Black. Aikanaan EMI julkaisi myös samantyyppisen version, jonka johti Roger Norrington. Oikeastaan tästä alkuperäissoittimilla ja reippaammalla tempolla soitetusta versiosta (ensimmäisen kerran kuulin tässä 1990-luvun alussa tuon Amen-fuugan) uudistettuun teokseen tutustuminen alkoi. Samaan sarjaan kuuluu myös BIS:n Suzukin johtama versio, joka on melko tutun oloinen, mutta tässä on vähän erilainen Amen-fiiga. Nimittäin Lacrimosan lopussa oleva Amen sana on korvattu Requiem-sanalla ja sitten sellainen vähän muita versioita hitaammin alkava, oikein kaunis, fuuga siihen perään. Toivottavasti pääsen tuohon versioon palaamaan tulevaisuudessa.

Requiemin kohtalosta Mozartin keskeneräisenä ja samalla erittäin tunnettuna teoksena on olemassa paljon lähdemateriaalia aina fiktiivisestä Amadeus-elokuvasta lähtien. Requiemin keskeneräisyys ja teoksen myöhempi täydentyminen on viihteellinen ja kiinnostava tarina, johon kannattaa tutustua, lähdemateriaalia kyllä löytyy. Tässä ei ole perusteltua kovin laajasti asiaan paneutua, joten kannattaa tutustua asiaan laajemmin, pitkälti totuus kuitenkin jäi nimettömään hautaan vuonna 1791.

Mutta sitten voidaan palata tähän uus-Süssmayr -versioon. Alku on ihan tuttua juttua. Tosin orkestrointia on aika lailla uusittu, mutta se ei kovin paljoa kuulu. Rene Jacobsin tulkinta on tempoltaan reipas, äänitys on selkeä ja muutenkin laadukkaan oloinen. Alussa tempokikkailuja on vähemmän kuin esim. Harnoncourtin perinteisessä liveversiossa vuodelta 2004.

Uutuus osa osalta

Kolme ensimmäistä osaa ovat ilmeisen pitkälle Mozartin orkestroimia, ainakaan niissä muutokset eivät juurikaan kuulu. Kolmessa seuraavassa osassa orkestroinnin muutokset kuuluvat, mutta mitään suurta muutosta ei esiin nouse. Muutokset ovat pieniä, mutta omasta mielestäni oikeaan tai ainakin loogiseen suuntaan. On oikeastaan aika erikoista, ettei kukaan 1800-/1900-lukujen suurista nimistä orkestroinut tätä uudestaan. Oikeastaan vasta Confutatis-osaan on lisätty reippaat rummuniskut. Ne tuovat mukavasti särmää usein kovin tukkoiseen kokonaisuuteen. Lacrimosa on perinteinen, (tietysti) ilman Amen-fuugaa. Toisaalta Lacrimosan loppupuolen sävelkulut poikkeavat jo aika lailla ”alkuperäisestä”, myös kuorostemmojen osalta. Tässäkin tulos on raikkaampi, melodia kulkee kauniimmin ja musiikki nousee esiin, vaikka tunnelma on totuttua surumielisempi ja seesteisempi. Tuosta toiseksi viimeisen fraasin paussista en tosin pidä. Amen-fraasin crescendo on dynaaminen ja vaikuttava.

Loppupuolisko

Domine Jesu Christe on vielä osittain alkuperäistä Mozartia, mutta sitten siirrytään oppipojan
sävellyksiin. Paitsi, että Süssmayr ei ilmeisesti koskaan ollut Mozartin oppilas. Hän kyllä teki
puhtaaksikirjoituksia ja muita hanttihommia mestarille, mutta ei ollut oppilas. Eikä S suinkaan ollut ainoa teokseen kajonnut taho. Lesken käskystä heti Mozartin kuoleman jälkeen teosta täydennettiin lukuisien ”säveltäjien” toimesta. Täydennystyö perustui osin Mozartin luonnoksiin, mutta pääasiallinen kriteeri oli alkuperäistä muistuttava käsiala, jotta teoksen keskeneräisyys ei olisi paljastunut tilaajalle!

Hostias lähtee liikkeelle vielä tutulla tavalla, orkestroinnissa jouset soittavat vähän alkuperäisestä muunneltua melodiaa. Sanctus on jo sävelkuluiltaan erilainen, samoin Osanna-loppuosa. Yleensä nämä melodiaan muutokset ovat fraasien lopussa. Alussa mennään tutusti, mutta sitten ne ”vinksahtavat” osin uusille teille.

Mutta sitten Benedictus-osa alkaakin ihan uudella melodialla. Vanha sävelkulku nousee kyllä
pääteemaksi, ja laulun melodia on pääosin paikallaan, mutta tavaraa ympärillä on entistä
vähemmän. Tässä osassa kyllä soinnutusta on pistetty rajusti uusiksi, vaikka koko ajan
tarkoituksena on ollut pitää Süssmayr mukana. Uudelleen edes tätä osaa ei ole ruvettu säveltämään, vaikka muutos onkin iso. Ainakin nopeasti analysoituna pidän tätä versiota alkuperäistä harkitumpana, yksinkertaisempana ja puhtaampana. Osanna-loppuosa elää taas loppua kohden erilaisena. Nyt melodia toteuttaa enemmän nimeään.

Agnus Dei on viimeinen Süssmayr-osa, kaksi viimeistähän ovat sitten kertausta alun kahdesta
ensimmäisestä osasta. Keskustelua on toki käyty, oliko tämä todellisuudessa Mozartin ohje vai ei. Mutta Agnus Dei on edellisiä osia enemmän ennallaan.

Lux aeterna alkaa uudella melodianpätkällä, mutta Mozartin melodia on tietenkin laulustemmojen osalta ennallaan ja identtinen ensimmäisen osan kanssa. Cum santis tuis -osa lopettaa teoksen ja osa tietty alkaa aivan identtisesti Kyrie eleison -osan kanssa, kun tekstikin rimmaa melkein tavu tavulta. Ihan viimeinen fraasi pysäytetään soolokvartetille ja sitten tutut loppusoinnut.

Yhteenvetoa ja pohdintaa

Mozertin Requiemistä on ajan mittaan äänitetty lukuisia versioita. Itse olen konserttitilanteessakin kuullut monta versiota. Teos on todella upea ja tutustumisen arvoinen, vaikka ei muuten klassisesta musiikista niin välittäisikään. Toki kannattaa tutustua myös eri tulkintoihin. Jotenkin reipas ja raikas ovat ne laatusanat, joita itse tämän teoksen tulkinnassa arvostan. Eli pidän itse tästä versiosta paljon ja uskoisin, että tämä tulee itselleni tästä eteenpäin aika lailla olemaan se referenssi, johon muita verrataan.

Isompi kysymys on, onko tällä versiolla suurempi rooli teoksen kehityskaaressa. Tuleeko tästä
laajemminkin uusi referenssi tai sellainen versio, jota ruvetaan soittamaan ”alkuperäisen” sijaan. Kynnys tuollaiseen on kuitenkin tosi korkea. Vastaus on helppo: en tiedä, se on muiden tahojen aikanaan kanonisoitava päätös. Mutta tämä on yksi niistä versioista, josta ihan hyvin se uusi standardi voisi tulla. Ajan kuluessa itse arvostan muitakin versioita, mutta merkittäväksi tämä itselleni on jäänyt.

Suositus

Jos olet vasta tutustumassa tähän teokseen, suosittelen aloittamaan tästä. Teos on raikastettu ja yksinkertaistettu versio yhdestä historian kuolemattomimmista ja samalla keskeneräisimmistä teoksista. Kannattaa muistaa, että vasta ihan uransa loppuvaiheessa Mozart rupesi luonnostelemaan teoksiaan ja ilmeisesti juuri yksinkertaistaminen mielessään.

Näinä striimauksen kulta-aikoina uskallan suositella: tässä on äänite, joka kannattaa ostaa. Vaikka tästä ei tulisikaan tulkintastandardi, kyseessä on joka tapauksessa erittäin rohkea, onnistunut ja laadukas levytys. Myös hifimielessä kaikki hyvin!

Jaa artikkeli:

Best Classical Compendium

…oli se kategoria, jossa Ondinen uusi julkaisu Kaija Saariahon musiikista sai Grammy-ehdokkuuden tänä vuonna. Vaikka itse...

Beethovenia puhtaasti kahdelle kanavalle

Berliinin Filharmonikot ovat tehneet levyjä omalle levymerkille jo jonkin aikaa. Myös muut digitaaliset kommervenkit, kuten virtuaalinen...

Pikkutarkka Kullervo

Sanottakoon heti alkuun, että otskointi ei tarkoita tulkintaa, vaan Musiikkitalon akustiikkaa. RSO:n kotiareena vaikuttaa nimittäin orkesterisointiin...

Lahti piirtää uusiksi Suomen progekartan

Perjantaina 21. elokuuta 1970 ilta-auringon värjäämässä Turun saaristossa tapahtuu jotakin, joka muuttaa suomalaista rock-kulttuuria pysyvästi. Charlies-yhtyeen...

Aamu sarastaa Suomiprogessa

Tässä artikkelisarjassa kerromme 1960- ja 1970-luvuilla julkaistuista suomalaisen progen klassikkolevyistä. Progressiivisen rockin ymmärrämme tässä yhteydessä varsin...