Täsmentynyt best-buy -kokonaisuus Magneplanar ja LAB12

Kuulun siihen koulukuntaan, joka sanoo, että ”setitys first”. Kaiuttimet ovat mielestäni tärkeät, mutta musiikin välittymisen nautittavuus syntyy pääsääntöisesti ennen kaiuttimia. Tiedän, mistä puhun, koska käänsin takkini 25-15 vuotta sitten tapahtuneella ajanjaksolla. Yhteensä ei ole pelkästään enemmän kuin osiensa summa, vaan kokonaisuus voi muuttua hyvinkin erilaiseksi parin komponentin vaihdolla. Mustavalkoistamista vain pitää välttää, joskus twiikkailu on lillukanvarsissa roikkumista, joskus taas esimerkiksi jotkut virtapuolen jutut voivat olla aivan ensisijaisia kokonaisuuden muodostumisessa.

Logomon showroomissa olen halunnut pitää demossa nimenomaan tällaista toimivaa kokonaisuutta, jossa sitten voi kokeilla myös yksittäisten komponenttien vaihtamista tai twiikkien lisäämistä. Nyt peruskokonaisuus on kuitenkin hahmottunut ja tällaiselta se näyttää:

Kaiuttimet Magneplanar .7 ovaalijalustoilla

Nämä ovat toisiksi pienimmät Mannet. Näitä on myös paljon kehuttu. Pienehköönkin kuunteluhuoneeseen nämä mahtuvat, mutta uskoisin näiden toimivan myös normaalin kokoisessa kuunteluhuoneessa. Suurten hallien kaiuttimet nämä eivät ehkä ole. Silti bassoa ja ääntäkin tulee normaaleihin tarpeisiin riittävästi, kunhan vahvaripuoli on kunnossa. Nämä kun eivät ole kaikista helpoimmat ajettavat, vaikka paperilla mitään kamalaa lukuarvoa ei tässä mielessä löydykään. Kaiuttimnien listahinta 2195 euroa ja ovaalijalustat siihen päälle 690 euroa. Hinta mokoma juuri pääsi hieman nousemaan valuuttakurssien takia.

Kaiutinjohdot (järeähköt) Transparent Super G6

Jenkkipaneelille Jenkkipiuhat. Valikoimassani on oikein hyviä Furutechin kaiutinjohtoja, mutta Nämä Transpat toimivat paneelien kanssa erinomaisesti. Bassotoisto on runsas, ääni on täyteläinen ja resoluutiotakin riittää. Hieman särmikkäämmän ja erottelevamman äänen ystävä voi päätyä Furutechin johtoon, mutta tämä on erinomaisen sopiva johto tähän kattaukseen. Listahinta 2160 euroa. Edullisempiakin vaihtoehtoja toki löytyy.

Vahvistin LAB12 integre4

LAB12 integre4

Jos haluat seesteisen pehmeää, kuulasta ja vähäbassoista putkisoundia, niin tämä ei ole se vahvistin. Tämä tarjoaa tiukkaa bassokontrollia, selkeää ääntä, reilusti resoluutiota ja dynamiikkaa. Jossain siellä taka-alalla kuitenkin kummittelevat putkarin hyveet. Seitsemänkymmentä putkiwattia ajavat Magneplanareita hienosti. Tehoonsa ja äänenlaatuunsakin nähden tämä vahvistin on edullinen. Tykkään itse tästä vahvistimesta ihan älyttömän paljon. Hintaa tällä on listalla 4390 euroa.

DAC LAB12 dac1 reference

LAB12 dac1 reference

Tästä DACista olen paasannut ehkä jo liikaakin. Mutta tämä on hyvä, tosi hyvä. Mielestäni tätä kannattaa kuunnella verrokkina mille tahansa DACille 3-15 kiloeuron hintaluokissa. Ainoa ”händikäppi” tässä on DSD-toiston puuttuminen, tämä syö vain lineaarista peeceeämmää. Mutta sitä esim Qobuz tarjoilee ihan tietokoneeltakin kivasti. Listahinnaltaan DAcci kustantaa 2950 euroa.

Väli- ja USB-johdot valinnan mukaan

Vaihtoehtoja on paljon, Furutechilta löytyvät ”edulliset” ja ”kalliit” RCA-johdot. muitakin merkkejä löytyy, esim puolalaisen Euqilibriumin TURBINE RCA:t ovat erinomaiset ja niiden (demokaapelit) alennusprosenttti on taatusti kohdallaan. USB-johtoja löytyy Furutechilta melko edullisessa hintaluokassa, järempää voisi sitten tarjota vaikkapa Transparent. Itse vannon laadukkaan (=kalliin) USB-johdon nimeen, mutta monilla voi tulla järki vastaan, kun sen liittää järjellisemmän hintaiseen tietokoneeseen.

Virtajohdot Furutechin optimaalista (hinta/)laatua

Tähän kohtaan löytyy nyt erinomainen vaihtoehto: Kuvassa tuossa Vihreän Srollin takana. Furutechin S55N-bulkkivirtajohdolle rakennettu kaapeli Furutechin parhailla NCF-liittimillä. Demosetissä tällaiset ovat kiinni sekä vahvarissa että DACissa. Listahinta näillä johdolla (1,8 m) on kohtuulliset 1160 euroa. Kannattaa muistaa, että nuo liittimetkin kustantavat varsin useita satasia.

Edelleen setti on hintava, viitisentoista tonnia, noilla kaiutinjohdoilla vähän ylikin. Varsinkin kokonaishinta voi tuntua suolaiselta, jos ajattelee kaiuttimien hintaa suhteessa kokonaisuuteen. No, tällä setillä toimivat Magneplanar 3.7:t aivan varmasti ihan viimeisen päälle. Mutta tällaista settiä kannattaa kuunnella, joko kotona tai Logomossa. Uskoisin, että kuulijalle aukenee, miksi settiin kannattaa sijoittaa, eikä pelkiin kaiuttimiin. Jos kuitenkin haluaa edullisemman ja ken ties pelkistetymmän setin, niin toki sellaisenkin kasaan, ja juuri asiakastarpeeseen räätälöidyn. Jos joku tuollaisen paketin hankkii kerralla, niin lupaan kyllä varsin mojovan best-buy -käteisalennuksen tai mahdollisimman reilun vaihtolaitehyvityksen.

Jaa artikkeli:

Yksi vastaus artikkeliin “Täsmentynyt best-buy -kokonaisuus Magneplanar ja LAB12”

  1. Täsmennetään vielä sen verran, että edellen pidän KORAn integroituja erinomaisena kaverina mille tahansa Magneplanarille. Best-buy:na vaan tuo LAB12 on edullisempi ja varsin valloittava ja vauhdikas tapaus. KORA taas on hienostuneempi ja joku TB-400 kyllä puskisi kolmekymppisiäkin Planareita ihan suvereenisti.

Vastaa

Digitarjonnan yläpää kuntoon – MSB edustukseen

Hyviä D/A-muuntimia tuntuu olevan maailma täynnä. Vaikka CD-soittimetkin ovat ehkä tekemässä uutta tulemista, on DACcien kysyntä...

Boijs kaiuttimet – koko valikoima kokeiltavissa

Suomalaisten kaiutinvalmistajien kentässä tapahtui merkittävä muutos, kun Järvenpäästä ponnistava Boijs toi mallistonsa markkinoiden tuomiolle. Lopullista markkinareaktiota...

Avantgarde Acoustic G3 hinnasto

Vihdoin viimein sain hinnat uudelle mallistolle. Olen saanut aiemminkin, mutta toimitukset eivät olleet vielä alkaneet ja...

LAB12 dac1 reference – terävähampaista retroa

Ajelen sisään huomenna demoon lähtevää upouutta dac1:tä. Ensimmäistä kertaa se on kiinni ykkössetissäni. Qobuzia soitan tietokoneelta...

Best Buy:t ja nostalgia – nykypäivän posketon best-buy?

Kruunuradio on yhteistyökumppanini. Se on perinteidenkin takia itselleni mieluisaa. Mutta erityisesti aika on kullannut muistot vanhan...