Vihdoin viimein sain hinnat uudelle mallistolle. Olen saanut aiemminkin, mutta toimitukset eivät olleet vielä alkaneet ja...
Suomalaisten kaiutinvalmistajien kentässä tapahtui merkittävä muutos, kun Järvenpäästä ponnistava Boijs toi mallistonsa markkinoiden tuomiolle. Lopullista markkinareaktiota vielä odotellaan, mutta oma reaktioni on ollut yllättynyt ja erityisen positiivisella tavalla. Kaiuttimet ovat sympaattiset, erinomaiset ääneltään ja varsinkin malliston pienimmäinen omaan makuuni myös äärettömän kaunis katsella.
Heti, kun mahdollisuus aukesi, päätin ruvetä näiden kotimaisten (huom. koteloa myöten kotimaisten!) kaiuttimien jälleenmyyjäksi. Tässä sitä ollaan, kolmoset, vitoset ja kasit ovat rivissä showroomissa.
Palvelu ja mahdollisuus kotikokeiluun ovat ne ”normaalit” syyt. Mutta sitten on toinenkin ulottuvuus. Showroomissa pääsee kokemaan sen, mihin kirjaimellisesti parhaimmillaan nämä pystyvät. En usko, että muualla niitä ajellaan kolmosia ja vitosia 1000 AB-Watilla ja kaseja 1600 vastaavalla. Vahvistimina siis Brystonin huippumallit, etunen sisältää DACin ja striimerin. Kaiutinjohtoina Furutechin parhaat ja virtapuolikin ihan kohtuullisessa ojennuksessa. Monopäätteiden alla vielä Grand Prix Audion Monacot, jotka taitavat kappaleelta maksaa enemmän kuin kolmoset parilta!
Kaiuttimet ovat hintaansa nähden poikkeuksellisen laadukkaat ja suorituskykyiset. Ne toimivat hyvin eri ympäristöissä ja tinkimättömällä setityksellä venyvät pitkälle stratösfäärin puolelle. Ja tuo kolmonen on niin kaunis…