Lukijoiden aliarviointi – synneistä suurin vai arkirutiinia?

En tiedä, poikkeavatko näkemykseni suuresta yleisöstä vai ei. Esimerkiksi kaupallisten televisiokanavien ohjelmat on mielestäni tehty 11-vuotiaille ja niiden mainokset 6-vuotiaille. Yleisradio mukaan lukien media on mielestäni pinnallistunut, popularisoitumisen ja kaupallisuuden jyräys on vastaansanomatonta. Iso mainoskanava puhuu omissa umpisurkeissa mainosmainoksissaan ”massimediasta”. Tulee mieleen Roger Watersin yli 40 vuoden takaa ”…I got a 13 channels of shit on the TV to choose from…”. Tämä sama pinnalistuminen tuntuu vaivaavan kaikkea viestintää, ihan muutamaa pikkupoikkeusta lukuun ottamatta.

Tässä esittämäni vuodatus on puhtaan henkilökohtaisen turhautumien esiintuontia, mutta tämä problematiikka painaa mieltäni joka kerran, kun kirjoitan juttuja tähän verkkojulkaisuun. Aliarvioinko lukijan vai yliarvioinko hänet? Kirjoitanko liian kalliista laitteista, tuotanko liian korkealentoista tuubaa, vai jankkaanko itsestäänselvyyksiä? Kukaan ei ole minä ja minä en voi olla kaikki. Tästä syystä olen tehnyt valintoja. Ensinnäkin keskityn omasta mielestäni mielenkiintoisiin ja usein melko arvokkaisiinkin laitteisiin. Itse ainakin luen autolehdistä aina ne Ferrrien ja Lambojen testit. Golfin ja Corollat eivät juurikaan kiinnosta. Ne ovat harmaata arkea. Pyrin toki pääsemään kiinni myös sellaisiin laitteisiin, joita kaikki harrastajat voivat lompakkonsa kärsimättä hankkia. Silti pääpaino on itseäni kiinnostavissa laitteissa, jotka joskus voivat olla varsin hintavia.

Taidetta vai kulttuurisnobismia?

Sama pätee musiikkiin, siedän Irwiniä, osaan monta Popedan biisiä ulkoa, mutta silti keskityn mielelläni progeen tai klassiseen musiikkiin omissa musiikkiarvioissani. En mielestäni ole kulttuurisnobi, mutta jonkun toisen mielestä olen taatusti. Musiikista kirjoittaessani yritän olla objektiivinen, mutta en halua (yleensä) kirjoittaa sellaisesta musiikista, jota inhoan. Sitten on vielä tekotaiteellinen sonta, jota tulee aina silloin tällöin vastaan. Tässäkin tapauksessa rumuus piilee kuulijan silmässä, kukaan ei ole toisen puolesta oikeutettu tuomitsemaan.

Yritän olla myös tarkka siinä, etten tyrkytä omia mielipiteitä totuutena. Kerron kyllä laveastikin omia ajatuksiani ja havaintojani, mutta en väitä niitä totuuksista, muuta kuin oman mielipiteeni manifesteina. Pyrin aina korostamaan, että vain omat kuuntelukokemukset määrittelevät jonkun laitteen / musiikillisen julkaisun hyvyyden. Toisaalta itsekin tutustun mielelläni jonkun toisen kehumaan tuotteeseen, vaikka en kehuista vahvaa ennakkokäsitystä muodostakaan.

Kokemus – avain onneen vai ikärasismia

Hifiharrastuksessa puhutaan myös kokemuksesta. Tämä on itselleni hieman punainen vaate, koska helposti keskustelusta saa sellaisen kuvan, ettei harrastajalla ole ihmisarvoa ilman 30+ vuoden harrastushistoriaa. On totta, että ainakin itselläni harrastaminen on kehittynyt lähes eksponentiaalisesti viimeisen 15 vuoden aikana, eikä kyse ole pelkästään laitteiden hinnasta tai omasta maksuvalmiudesta. Mutta kyllä äänentoistoa voi harrastaa kaiken ikäiset ja aina ihan omalla tavallaan. Mutta kannattaa myös tutustua vanhojen pierujen kokemuksiin, niistä voi oppia ja saada uusia ideoita.

Kun on pitkään harrastanut tietyllä tavalla, alkaa kaipaamaan vaihtelua. Aiemmin laitteet menivät uusien vaihtoon, nyt kypsemmällä iällä lähtee mielellään etsimään uusia elämyksiä. Itselläni viimeisimpiä kotkotuksia ovat monovinyylit ja radionkuuntelu. Seuraavana vuorossa lienevät sitten avokelanauhurit? Uusien asioiden kokeilemisesta en kirjoita siksi, että muidenkin pitäisi niihin tutustua. Päin vastoin, ideahan on, että kerron tyhmistäkin kokeiluistani, jotta joku voi niistä innostua tai sitten kerätä jotain tietoa ja olla kokeilematta. 

Peilikuvalleen pitää nauraa

Vaikka suhtaudun sisällön tuottamiseen vakavasti ja koen siinä tiettyä kunnianhimoa, en todellakaan suhtaudu omiin tekemisiini vakavasti. Näillä kilometreillä pystyy jo suhtautumaan omiin kotkotuksiinsa sekä itsekriittisesti että huvittuneestikin. Tarkoitushakuisesti en koskaan näyttele tyhmää tai kirjoittele asioita vastoin omaa näkemystäni. Tämän tyyppinen rehellisyys on itselleni ihan perusarvo, ja siitä en halua tinkiä.

Tämän vuodatuksen halusin kirjoittaa siksi, että se toivottavasti avaa sekä omaa harrastusfilosofiaani että myös tämän verkkojulkaisun linjaa. Näitä voidaan tarpeen mukaan muokata mutta epätosia juttuja en lähde tänne kirjoittamaan, vaikka muuten kielen poskessa ajoittain mentäisiinkin.

Juttu syntymassa
Jaa artikkeli:

Vastaa

Perimmäinen kysymys – miksi kuunnella musiikkia?

No, oikeastaan perimmäinen kysymys on vähän yksinkertaistava. Parempi kysmys olisi, miksi kannattaa kuunnella keskittyneesti musiikkia ja...

Äänentoiston ihanteiden muutos vuosikymmenten varrella

Ihminen on kuolevainen. Kuolevaisuuteen liittyy vanheneminen. Vanhenemiseen taas liittyy aistien heikkeneminen. Samaan aikaan aivot kehittyvät yhä,...

Mikä _____ tämä on?

Boomerit ja X-sukupolvikin muistavat televisio-ohjelman nimeltään Valehtelijoiden klubi. Siellä esiteltiin kummallisia esineitä ja kerrottiin niistä, mitä...

Setitys: hyötyä vai humpuukia?

Piirrepsykologiassa on idea, että parilla- / kolmellakymmenellä muuttujalla pystytään ennustamaan ihmisen toimintatapaa ja ottamaan esimerkiksi kantaa,...

Hifilaitteiden hinta – ikuisuuskysymyskö?

Tällä hetkellä Jenkki- ja Brittilehtienkin yleisönosastopalstat käyvät kuumina. Kestoaihe on testattavien hifilaitteiden hinta. Ehkä kaikista eniten...