Hifiharrastus – friikkisirkusko?

Kun joku keskittyy johonkin harrastamiseen täysillä, sanotaan sitä nykyään hifistelyksi. On viinihifistelijöitä, kahvihifistelijöitä, teehifisteijoitä kahdenlaisiakin autohifistelijöitä jne. Mikähän tässä harrastuksessamme on mennyt pieleen, kun olemme päässeet selittämään yleistä ilmiötä, jossa ympäristö ei ymmärrä yksittäisen ihmisen tai ihmisryhmän fanaattista harrastuneisuutta ympäristön mielestä täysin käsittämättömään asiaan. Seuraavassa pohdin hieman, miten tähän tilanteeseen on tultu ja voisiko tästä antoisasta harrastuksesta yhä useampi nauttia leimautumatta puoli- tai kokohulluksi.

Hifi vastaan musiikki

Usein puhutaan siitä, että hifistit ovat friikkejä luolissaan, jotka eivät edes välitä musiikista, vaan kuuntelevat jotain mittaussignaalia ja saavat sen toistumisesta kiksejä. Toisaalta usein muusikotkin korostavat ylituottamisen vaaroja ja haluavat myös kuulla musiikkinsa mahdollisimman ”raakana”. Usein on myös puhuttu siitä, että levyt äänitetään ja miksataan siten, että pääpaino on ruputoistolla, hifistejä ei juurikaan ajatella tuossa yhteydessä. No, sentään mobiilin voittokulku on lisännyt kuulokekuuntelua ja osa luuriomistajusta satsaa tosissaan kuulokkeihinsa.

Mutta kyllä kai yleensä hifiharrastajat nimenomaan harrastavat musiikin kuuntelua? Ainakin itse innostuin ensin musiikista ja sitten vasta äänentoistolaitteista. Totta kai innostus tuli käsi kädessä. Kun Dark Side of the Moon oikeasti aukeni, halusi välittömästi pakettistereoyhdistelmän sijaan kuulla monimuotoisen ja rikassoundisen teoksen, edes vähän enemmän, kuten se oli tarkoitettu kuultavaksi. Lukiolaisena piti tietty aloittaa DIY-maailmasta, vaikka alla kummittelikin ala-asteaikainen viitonen käsitöistä. Tekniikka oli itseäni kiinnostanut ihan parivuotiaasta asti ja tätä kautta äänentoistolaitteetkin olivat jo tutuksi tulleet. Itsellä ei kuitenkaan mitään hirvittävän palavaa intoa arvokkaiden laitteiden hankintaan ollut, vaikka Tekniikan Maailmassa aikanaan (80-luvun alkupuolella?) olikin tosi mielenkiintoinen artikkeli eri hintaisten stereolaitteiden laadullisista eli teknisistä (äänellisistä toki vain kaiuttimien osalta) eroista.

Uskaltaisin jopa sen verran yleistää, että ilman musiikin harrastamista ei olisi hifiharrastustakaan. Mutta tästä tullaan siihen varsinaiseen kysymykseen: miksi niin harva musiikin harrastaja on kiinnostunut äänentoistosta sekä siihen liittyvistä laadullisista kysymyksistä? Tuskin tämä hifistelyn friikkimaine tuota yksinään selittää.

Hifiharrastuksen markkinointi ”tavallisille ihmisille”

Hifiharrastusta yritetään kyllä tuoda tykö ja harrastajien lukumäärää laajentaa. Mutta usein tässä syyllistytään markkinoinnin perusvirheeseen: kerrotaan omista asioista ja niiden ihanuudesta sen sijaan, että yritettäisiin ymmärtää kohderyhmän ajatuksia. Pitäisi pyrkiä tavoittamaan ne tahot, jotka muutenkin ovat musiikin kanssa tekemisissä. Ei ketään voi harrastajaksi ”pakottaa”, mutta hyvät, musiikkilähtöiset demonstraatiot tekisivät tällaisessa kohderyhmässä takuulla pieniä ihmeitä.

Yksi mielenkiintoinen asia on se, että yleensä raha ja laitteiden hinta muodostuu keskeiseksi aiheeksi ja sitten friikkileima paukahtaakin jo otsaan. Raha kyllä kertoo satsauksen määrän ja on siinä mielessä lahjomaton mittari. Mutta kyllä esimerkiksi sisustukseen ollaan valmiita käyttämään rahaa. Jotkut kaupalliset tahot ovat ratkaisseet tätä dilemmaa tarjoamalla ”sisustuskelpoisia” laitteita. Äänellisesti nämä kuitenkin ovat useimmiten, ei aina, kompromisseja. Ehkä totuus löytyisi jostain näiden ajatusten puolivälistä. Siis sisustusmielessä siedettävän oloiset laitteet rakennettuna yhtäaikaisesti sisustuksen ja äänentoiston ehdolla. Tämä voisi olla hyvä ajatus, kunhan innomarko pysyy asiasta yhtä kaukana kuin pippuri kasvaa.

Kauppiaat ovat tehneet mielenkiintoisia avauksia, esimerkiksi lähentyminen sisustusasioita katsotaan kaupalliselta potentiaaliltaan lupaavaksi. Itse kyllä kulkisin kapeampaa ja pidempää tietä. Ihmisten kulutustottumuksiin pitäisi päästä kiinni ja tarjota vaihtoehtoja. Valitettavasti vain iso osa hifikauppiaista ovat kurjistumassa pitkään jatkuneen haastavan taloudellisen tilanteen ja kulutushaluttomuuden takia. Näihin ei auta ärräpäiden kirjoittaminen keskustelufoorumeilla, kuten ei myöskään asiakkaiden ostamattomuuden päivittely. On toki niitä harrastajia, jotka istuvat demoissa päivät pitkät ilman ostoajatuksia tai ”kivijalkasovittelijoita”, jotka kokeilun jälkeen tilaavat vastaavat laitteet netistä, kun saavat ne vähän halvemmalla. Nämä ovat kuitenkin ilmiöitä, jotka toistuvat kaikilla kaupankäynnin aloilla ja ne pitää vain sietää.

Paaria, hylkiö, kauppias

Yksi harrastusta kannibalisoiva asia on liian usein vastaan tuleva kaupallisten tahojen avoin halveksiminen. Joskus asiakasroolissa toimivien tahojen kanssa on aistittavissa munuaisten toimintahäiriö, joka vaikuttaa suoraan korvien väliin. Ajatellaan, että asiakas saa hyppyyttää kauppiasta miten haluaa ja sovituista asioistakaan ei tarvitse pitää (itse) kiinni. Totta kai yrittäjän pitää omin teoin ansaita eloonjäämisensä, mutta rajansa kaikella. Palvelu on toki se asia, jonka avulla voi saavuttaa merkittävääkin kilpailuetua, mutta ei kukaan asiakas tietenkään identtisestä tuotteesta valtavia palvelulisiä maksa. Tässä saattaa olla vähän sumeutta kauppiaidenkin katsantokannoissa. Lukiessasi tätä saitilta löytynee tarkasti valikoituja kauppiaita ja maahantuojia, jotka omasta mielestäni hoitavat hommansa mallikkaasti. Ei ole sattumaa, että juuri he ovat valikoituneet tähän yhteyteen.

Hifikauppiaan haasteet

Sissimarkkinointi ei mielestäni äänentoistokaupassa toimi. Niukoilla markkinoilla ei kannattaisi suututtaa yhtään asiakasta. Asiakkaan noukkiminen toiselta toimijalta on myös hyvin raskasta, sillä hintakilpailua ei yleensä kannata eskaloida. Toisaalta juuri hinta on se keskeinen asia. Tuskin kukaan vaihtaa laitetoimittajaa nykyistä kalliimpaan, vaikka palvelu olisikin parempaa. Itseensä jalkaan ampumisessa verraton apuväline on korostaa, kuinka kuluttajan pitää maksaa mahdolisimman korkea hinta. Tästä kuluttaja aika vähän pitää, itsekin äänestän tuossa tilanteessa jaloillani.

Yleensä myyntiin ja markkinointiin pärjää mielenkiintoinen lainalaisuus: mitä enemmän tyrkytät, sitä varmemmin asiakas ei osta. Pahimmillaan pääset mustalle listalle ikiajoiksi. Jos sitten taas pidät kynttilääsi aivan vakan alla, niin sinnehän se sammuu. Tähän ongelmaan ratkaisua voi lähinnä hakea siitä, että kauppiaat jalkautuvat ihmisten keskelle, käyttävät referenssejä, tarjoavat elämyksiä sekä pyrkivät luomaan yhteisöjä somessa JA erityisesti elävässä elämässä. Milloin olet nähnyt hifikauppiaan esittelevän laitteitaan klasarikonsertin väliajalla. Itse en ainakaan koskaan. Ehkä jonkun kannattaisi kokeilla?

Parempi tulevaisuus?

Usein päivitellään sitä, että harrastajia on liian vähän ja harrastajakunta ukkoontuu. So what! Jos harrastus ei jotakuta kiinnosta, niin eihän sille mitään voi. Toivottavaa kuitenkin olisi, että mahdollisimman moni musiikkia kuunteleva voisi joskus kokeilla keskittynyttä kuuntelua hyvälaatuisen äänentoistolaitteiston kanssa. Sitten voi tehdä valinnan, pitääkö hifistelystä vai ei. Ja kannattaisiko siitä tehdä jopa harrastus.

Jaa artikkeli:

Pelastetaan kivijalat!

Näin yrittäjän päivänä on hyvä nostaa keskusteluun äänentoistolaitteiden myyjien haasteet. Nykyään kauppiaan osa ei ole helppo....

Setitys: hyötyä vai humpuukia?

Piirrepsykologiassa on idea, että parilla- / kolmellakymmenellä muuttujalla pystytään ennustamaan ihmisen toimintatapaa ja ottamaan esimerkiksi kantaa,...

Vain muutos on pysyvää

Äänentoistoharrastukselle on tunnetusti ominaista jatkuva halu pyrkiä kohti jotain uutta. Yleensä, harrastajalta itseltään kysyttäessä, kohti jotain...

Hifilaitteiden hinta – ikuisuuskysymyskö?

Tällä hetkellä Jenkki- ja Brittilehtienkin yleisönosastopalstat käyvät kuumina. Kestoaihe on testattavien hifilaitteiden hinta. Ehkä kaikista eniten...