Nyt koitti taas aika kokeilla vakavahenkistä ja tinkimätöntä kuulokekuuntelua. Impulssin tähän sain, kun lähes uskomattomien hankaluuksien...
Minkälainen olisi unelmiesi vinyylietunen? Jos itse vastaan, se saattaisi olla putkitoiminen. Toisaalta ainakin osa vahvistuksesta voitaisiin tehdä muuntajilla. Asetusten ja inputtien (monta) vaihtaminen olisi helppoa, kaikki voitaisiin tehdä kaukosäätimellä. Siinä olisi ainakin balansoidut lähdöt, jossei inputitikin.
Maahantuoja: Agentur Tur-Pex Oy, jälleenmyyjä: Kaupallinen erkki, Linkki maahantuojan hinnastoon
Balansoituja inputteja lukuun ottamatta LAB12:n melto2 toteuttaa kaikki nämä ehdot. Noin 3600 euron listahinta on ominaisuuksiin nähden varsin kohtuullinen, vaikka paljon laadukkaita vinyylietusia toki löytyy halvemmistakin hintaluokista.
Ominaisuuksia
www.lab12.gr -sivustolta löytyy tarkemmat tuotespeksit, en niitä kovin paljoa tässä toista. Ominaisuudet ovat kiistämättä hienot, kolme inputtia, jokainen vapaasti konfiguroitavissa ja vieläpä kaukosäätimellä. Osa vahvistuksesta hoidetaan muuntajilla, osa putkilla. Laite ei ole kirjaimellisesti kovin raskasta hifiä, paino jää alle kymmenen kilon ja kotelo on siisti, muttei erityisen järeä tai näyttävä. Etulevyn keltainen OLED-näyttö on selkeä. Valikoita käytetään pyöritettävällä ja painettavalla nupilla, eli toimintoja on kolme.
Peräpäähän RCA:t kiinni, Koran vahvistimen takia RCA:t olivat outputissakin itselle ainoa vaihtoehto. Käytin laadukkaita välijohtoja ja Chordin Sarum T:tä virtajohtona. Laitteen alle tungin saman tien IsoAcousticsin Oreo Indigo tassut. Bronzetkin olisivat laitteen painon puolesta riittäneet, mutta niitä en ”lähikaupasta” (=Hifimesta) tähän hätään saanut. Tassujen alla on ”Porin Pekan” kivilevy, kuten kaikissa setin laitteissa.
Kävin tuon laitteen hakemassa koekuuntelusta, jossa mokoma ei kuulemma ollut toiminut käytössäni olevan rasian kanssa. Itsellänikin oli aiemmasta lyhyestä kuuntelusta samanlaisia tuntemuksia, mutta päätin palata asiaan nyt vähän perusteellisemmin. Lähdin myös siitä, että olen valmis myös askartelemaan tarpeen mukaan kokonaisuudenkin kanssa.
Tämä laite on melko systeemisidonnainen. SIihen on selvä syy: muuntajat. MC-rasia vaatii vahvistusta – näin toteutettu vahvistin ei yksinkertaisesti fysiikan lakien takia pysty tarjoamaan korkeita kuormitusimpedansseja. Molemmilla MC-vahvistuksella (Hi,Lo) on geneerinen High Impedance -asetus, jonka impedanssia en tiedä, mutta edellinen arvo on High gainilla 100 ohmia ja Low gainilla 400 ohmia. Uskoisin, että pienemmälläkin vahvistuksella tuo impedanssi on ehkä kilon luokkaa, kauaksi jäädään ainakin 47 kilosta, joka esim. Benzin LP-S:lle ja Soundsmithin Pauallekin olisi ihan mahdollinen kuorma. Vahvistus on Lo-asennossakin kyllä riittävä, mutta vahvarista täytyy vääntää volaa reippaalla kädellä isommaksi. Itselleni ”ratkaisu” oli helppo, vinyyli-inputin offsetti vaan Korasta + 6 dB -arvoon, nyt lähtee ihan hyvin!
Kuunteluun, siis
Säädöistä yli päästyä on aika kuunnella. Shelby Lynneä en juurikaan vinyylillä käytä, joten Tom’s Diner saa aloittaa. Suzannen ääni oli ehkä aavistuksen digiversiota tummempi tai sitten ei? Kaiut olivat hieman luonnolloisemman oloisia, niiden synteettisyys tai epämääräisyys ei tullut yhtä selvästi esille kuin diginä. Mitään resoluutiovajausta tässä ei silti ole. …hitching up her skirt…”-sihahdus tuli vinyylilläkin ihan selvästi takavasemmalta, muut häiriöäänet kyllä peittyivät vinyylin pienen pieniin taustarapinoihin. Vegan laulu oli yhä hieman takakireää ja kihisevää, mutta teräväsoundisella digisetillä tuo ominaisuus voi muuttua olikeasti ärsyttäväksi. Nyt soundi oli ihan kuunneltava, mutta mitenkään ylisoftattu ei vinyylisoundi tällä levyllä ole.
Bassotoisto on melkoisen jämäkkä ja voimakas. Kuminaan asti ei tällä setillä päästä, mutta myös matalat iskuäänet jysähtävät tarkasti ja vahvasti. Vahva basso voi osaltaan luoda mielikuvaa varovaisesta diskantista. Paksusoundisuutta lähdin metsästämään Back to Black -boksin versioista Dire Straitsin On Every Streets -levystä. Tällä levyllä on sen verran runsas alapää, että siitä jopa alkuperäisessä levyarvostelussa mainittiin, muistan sen veiläkin. Mutta paksua bassoa ei kokeilun tuloksena tullut, sen sijaan tuli yhtä parhaista kuulemistani vinyylisoundeista. Tykkään tällä levyllä slovareista, You and Your Friend on yksi suosikeistani. Soundista paistaa helppous ja kiireettömyys. Äänet syttyvät ja sammuvat rauhassa, tavallaan jopa verkkaisesti. Silti tai ehkä juuri siitä syystä resoluutio on parasta luokkaa. Kaikkinainen kireys puuttuu, mutta minkään laista löysyyttä ei äänessä ole. Olisikohan tämä nyt sitä korkeaa luonnonmukaisuutta. Ainakin toimii juuri halutulla tavalla. Nopeat biisit toimivat silti yhtä hyvin, erittäin hyvä suoritus.
Sitten siirryttiin klasariin. Kulttimaineinen La Folia soimaan seuraavana. Kyllä tuo tamperelainen kulttiaviisi osasi testievyt valita. Iskuäänet osuivat kohdalleen, erityisesti kielisoitinten äänet ja äänikuvat olivat todella tarkkoja ja nautittavia. Myös ilmapallot piereskelivät ihan oikeassa tilassa ja varsin kolmiulotteisesti. Tämän levy äänimaailma (ei siis pelkkä äänikuva) on todella mielikuvituksellinen ja hauska. Ne muutamat rysähdykset todellakin pelästyttävät. Tästä levystä en ole kuullut parempisoundista esitystä tähän mennessä!
Mahleria ja Sir Soltia
Sitten vanha tuttu Mahlerin ensimmäinen sinfonia. Otin tähän Speakers Cornerin Solti-reissuen. Tämä oli Deccan parasta aikaa, mutta re-issuessa on valitettavasti kevyttä riisimuroa, SC:n prässit paranivat vasta myöhemmin. Mutta musiikki tulee silti hyvin esiin. Ykkösosa on siitä kummallinen, ettei se tunnu pääsevän vauhtiin ollenkaan. Vähän räiskitään sinne tänne, välillä reippaamminkin, mutta sitten taas palataan lähtöruutuun. Jousisoundi miellyttää erityisesti. Jousisoittimet tulevat pehmeästi ja erottelevasti. SIlti mukana on tiettyä särmää: jos joku soittaa viulua naamasi edessä täydellä voluumilla, on se aito ääni jopa riipivää. Siksi jouset eivät mielestäni levyilläkään saa soida särmättä. Soitinryhmien koot välittyvät mukavasti, tosin hyviä suorituksia tässä suhteessa olen kuullut muiltakin laitteilta. Orkesterin syvyys välittyy myös hyvin. Yksi syy, miksi klasari on vaativaa toistettavaa, liittyy tunnetilan välittämiseen. Se kun ei välity, ellei ole jotain välitettävää. Musiikin tulkintaan liitettävät tunnetilat ovat oman käsityksen mukaan hienovaraisia vihjeitä tempoon ja sävelkulkujen painotuksiin liittyen. No, ehkä tunnetilat välittyy aina ja olen vain pikkusormeaan koukisteleva hienostelija. Sama se, itselleni resoluutio on silti kuningas.
Vanhat ystävät
No, kaivettiinhan sietä se Shelby Lynnekin ja tietty Just a Little Lovin’. Tällä kertaa 33 1/3 rpm -versiona. Tästä levytyksestä digiversio on aina ollut onnistuneempi. Vinyyli on soundiltaan paksu ja epämääräinen. Pieni riisimuro tuo epämääräisyyttä, mutta ei mitenkään pilaa vaikutelmaa. Paksuus loisti tällä kertaa poissaolollaan. Tuon ”kuuluisan” kantti-iskun kaiku on jäänyt vinyylillä aina lyheksi digiin verrattuna, mutta kyse on enemmänkin siitä, että diginä on tuota tullut kuunneltua kovempaa. Tuo kaiun pituus kun on suoraan verrannollinen kuunteluvoimakkuuteen. Tämä vinyyliversio on siis kuulemistani paras tai vähiten huono, miten sen haluaa sanoa.
Tuota basson erottelua kokeilin vielä vanhalla testipenkillä eli Manhattan Transferin Bop-doo-wopp -levyn biisillä Safronia B, jossa sähköpiano ja basso toistavat samaa kuviota. Usein kaksi soitinta erottuu toisistaan vain kuvion yläsävelien kohdalla, mutta hyvässä digisetissä ne ovat pysyneet erillään koko ajankin. Hyvin erottelevat nytkin, soitinten keskinäisessä voimakkuudessakin on pieni ero, basso tulee hieman kovemmin. Tämäkin kokeilu tukee ajatusta basson hyvästä erottelusta.
Yhteenvetoa soundista ja laitteesta
Rajallinen ottoimpedanssi voi aiheuttaa ongelmia tietyillä rasioilla. Itsekin olin siinä rajoilla. Mutta pienemmällä gainilla sain laitteen soimaan haluamallani tavalla. Basso on tarkka ja erotteleva, äänikuva ja ajoitukset ovat aivan nappiin. Diskantti on siisti ja ok, mutta ei pidä melua itsestään. Voi olla, että sopivammalla rasialla sinne saisi lisää säihkettä, mutta viekö säihke sitten kauemmas neutraalista, on kokonaan toinen kysymys.
Yritän olla kirjoituksessani puolueeton, mutta sen onnistumisen täytyy kriittisen lukijan arvioida, ei minun. Omasta mielestäni ja systeemisidonnaisuusvarauksin tämä on paras kuulemani vinyylietunen hintaluokasta riippumatta. Mutta samaan aikaan tätä ei missään tapauksessa pidä hankkia testaamatta. No, suomalaiselta jälleenmyyjältä tätä ei edes voi testaamatta hankkia, nimittäin en suostu myymään tätä, ennen kuin asiakas on kokeillut tätä omassa setissään, piste.