Hifiman Shangri-La jr kuulokkeet viimeisen päälle?

Tuolla kaupallisella puolella olen jo mainostanut, että tällaiset ovat nyt demottavina, tällä hetkellä ainoina Suomessa. Kun siellä on jo kaupallisia asioita hehkutettu, niin tässä on tarkoitus keskittyä näiden soundiin – kahdessa eri setissä. Lähdekritiikki kannattaa pitää luettaessa mukana, olenhan varsin puolueellinen kun myyn ja demoan näitä. Pyrin olemaan täysin avoin ja rehellinen ulosannissani, kun kuvaan laitteiden soundia. Tätä lienee vaikea uskoa, kun en löydä seuraavassa näistä juurikaan negatiivista sanottavaa.

Ääni – ohut vai aineeton?

Ihan ensimmäiseksi huomio kiinnittyy soundin ”aineettomuuteen”. Toistolaite ikään kuin häviää musiikin tieltä. Hifimanin tonnisiin (kakkosversioon) verrattuna ääni on kevyempi. Joku kutsuu tätä myös nopeudeksi, mutta mielestäni ääni ei ole pelkästään nopea, koska toistoketju häviää kokonaan äänen tieltä. Toisaalta tämä toistoketjun häviäminen myös keventää ääntä. No, bassotoisto on jykevää, silloin kun toistettava musiikki on jykevää. Sekä balanssi että huikea resoluutio eivät tee itsestään mitenkään numeroa, kun ääni on aineeton.

Ääni ei siis ole ohut, mutta tuo aineettomuus tekee äänestä niin pakottoman, että sitä on vaikea arvioida, muutakuin sanoilla ohut, luonteva, ilmava ja aito. Kaikkinainen yrittäminen tai asioiden aktiivinen tuominen tyrkylle puuttuvat.Ainakun (tila) resoluutio paranee, tuntuu kuin verho häviäisi musiikin edestä. Mutta musiikki on silti siellä jossain, vaikka sitten ohuen verhon takana tai kokonaan ilman verhoa. S-L juniorit tuovat musiikin tähän ja nyt, verhojen häviämisen ohella koko musiikin esillepano häviää, se musiikki vain on.

Resoluutio – mitä se on?

Tämä itselleni ennenkokematon todellinen läsnäolo ilman esillepanoa myös poistaa kokonaan tarpeen analysoida kuulokkeiden äänikuvaa. Kun ääni vain on, on se juuri sellainen kuin pitääkin. On silti ilahduttavaa todeta, että esimerkiksi sinfoniaorkesteri muodostuu kuulokuvaltaan täysin oikein. Musiikki soi siinä naaman edessä, ei erityisesti edes mitenkään otsalohkon edessä, vaan instrumentit soivat täydellisen tarkasti suhteessa toisiinsa.

Laitteiden parantuessa ja harrastuksen muutenkin muuttuessa yhä intensiivisemmäksi on ollut jännää huomata, miten taajuustasapaino on jäänyt sivuseikaksi ja tietty ajallinen luonnollisuus on muodostunut täysin keskeiseksi ja kiistämättömäksi osqaksi luonnollista äänentoistoa. Shangri-La Junior kuitenkin hienosti yhdistää nämä asiat. Huone ei häiritse keski- ja alataajuuksia ja muutenkin balanssi on ihastuttavan aito. Kaikkinainen elektrostaattisiin kaiuttimiin ja kuulokkeisiinkin usein liittyvä ”kihinä” loustaa poissaolollaan. Ääni ei silti ole ”tumppu” tai pidättyvä, kuten laadukkaissakin Hifimanin magnetostaattisissa kuulokkeissa on ehkä hieman ollut.

Nämä havainnot olivat niin lupaavia, että siirryin sinänsä laadukkaasta showroom-setistäni omaan huippusettiini. Melco/Klimax Katalyst tuuttasi siis dgisignaalin suoraan kuulokevahvariin. Virta tuli tuosta Furutechin huippumallista Furutechin huippujohtojen (LineFlux rCA ja DPS 4.1 poweri kautta.

Muutos oli siinä, että resoluutiota tuli vielä valtavasti lisää! Edelleen tuo luontevuus ja jopa keveys olivat läsnä, mutta nyt kuuluu kaikki! Olen käynyt nyt todella paljon tuttuja äänitteitä läpi ja kuulemani on parasta koskaan ja missään! Olen iloinen ja positiivisesti yllättynyt, kuinka lähelle tätä soundia kaiutinsetilläni pääsen, mutta koen kyllä tässä olevani uuden referenssin äärellä. Se suurin yllätys on, miten hyvin akustisen musiikin suurimuotoinenkin äänikuva piirtyy.

Kuuntelunäytteet – voiko enmpää kliseitä löytyä?

No, eiköhän tässä pidä näitä tuttuja referenssiäänitteitäkin lyhyesti ruotia. Arvatkaapa mistä aloitetaan!  Shelby Lynne ja Just a Little Lovin’ tuo mukanaan pari yllätystä. Tarkoitetuissa äänissä on valtavasti resoluutiota, mutta äänitteen virheissä yllättäen paljon vähemmän. Kantti-isku kaikuineen on hyvin tutun kuuloinen, mutta haitsun kilinät ovat tarkkoja, iskut tarkkoja mutta samalla mukavan hillittyjä. Shelbyn lauluhan on mikitetty sen verran läheisesti, että lauluäänen resonanssit kuulostavat siltä, että mikki olisi poskihampaiden syvyydellä kitalaessa. 

Suzanne Vega ja Tom’s Diner on ikuisessa demolistassa numerolla kaksi. Kuuntelin tällä kertaa uutta HiRes-versiota, jossa on enemmän intensiteettiä ja (näennäis?)erottelua. Tuo kaiku laulajan ympärillä ei koskaan kuulu noin muuta kuin kuulokkeilla ja huippuluokan äänilähteellä.Voi olla, että sitä ei ole tarkoitettu kuuluvaksi noin. Joka tapauksessa tässä oli aivan uskomattoman paljon enemmän informaatiota kuin mitä oen koskaan kuullut. Tässäkin ääni ja kaiut korostuvat äänitteen virheitä enemmän. Totta kai ”hitching up her skirt”-sihahdus räpsähtää takavasemmalta selkeästi, mutta suurimmat sensaatiot tulevat kuitenkin laulajan suusta kaikuineen. 

Calme des Nuits CD TYYK 001

Tuottamaani kuorolevyä käytän resoluutiomittarina. Kirkkoslaaviksi laulettu tuomiopäivän kuvaus tuntuu muutenkin aikaan sopivalta. Turun Akatemiantalon juhlasalia tulee kaikujen muodossa hieman normaalia enemmän mukaan. Mitä suurempi resoluutio, sitä paremmin amatöörikuoron lukuisat pikkuvirheet tulevat esille. Paitsi että tässäkin soundi alleviivaa enemmän tarkoituksellisia asioita kuin noita virheitä. Toki tuolta ne part bassojen harhamölinät kovin selvästi kuuluvat. Mutta huomio kiinnittyy niihin tarkoitettuihin asioihin. Runsas dynamiikka välittyy myös selvästi, kuten myös nuo hienovaraiset dynamiikan vaihtelut.

Pink Floyd Wish You Were Here -biisin alkuäänet sen sijaan muuttuivat vähän koomisiksi. Kuulokekuuntelussa melkein häiritseväksi muuttuu alun vasemman kanavan totaalinen mykkyys. Tuo ei tule kaiuttimien kanssa ollenkaan niin selkeästi esille. Kun mitä ilmeisemmin Gilmour sitten ennen kitaran aloitusta yskähtää, niin tuo tuntuu tällä setillä hehto-oksennukselta. Tuossa taisi siis mennä efekti hippasen överiksi. Mutta muuten tämä biisi on juuri totuttua korvakarkkia bndin soitto toimii ja kitaran ja kompin mukana tapahtuvat ininät ja hyräilyt ovat selkeitä, mutta silti sopivan hienovaraisia.

Lopuksi – parasta, mitä tiedän?

Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Koko levykokoelma pitää käydä läpi näiden luurien kanssa. Monet mussuilta kuulostavat vanhemmat äänitteet kertovat näiden kanssa ihan eri tarinaa. Se hienous piilee juuri siinä, että erottelevuus tulee niin kepeästi ja osoittelematta.  

Kuuntelin aikanaan messukeskuksessa Sennheiserin Orpheuksia. Äänilähde oli hyvä, mutta ei kompromissiton. Täytyy myöntää puolueellisenakin, että tämä paraatikombinaatio pesee sen. Tämä on parasta kulokesoundia, jota olen koskaan kuullut, kon koko setin tasolla asiaa tarkastellaan. Mitähän olisivatkaan Shangri-La seniorit?

Lopuksi vielä tärkeä havainto. Nämä kuulokeet ovat päässä hiljaiset. Lambda-tyyppiset Staxit rätisevät ja piereskelevät. Muös 009:n tyynyt ovat epäkäytännölliset ja ääntelevät. S-L juniorien unko ja tyynyt ovat täysin hiljaiset. Tyynyt ovat myös mukavat joskus jopa unohtuu, että kuulokkeet ovat päässä Tämä johtaa siihen,e ttä kuuntelusessiot vaivat muodostua pitkiksikin. Kuuloke ei myöskään hiosta. Eli tämä ergonomiapuolikin on ihan mukiinmenevä. 

Kannattaa todellakin tutustua näihin, varsinkin, jos oma setti alkaa muuten olla tikissä.

Jaa artikkeli:

Vastaa

KORA TA-480 – parhaasta parempi?

Totesin aiemmassa kirjoituksessani Kora TB-400:sta sen olevan paras vahvistin, jota olen kuullut. Nyt sitten ihmettelen, josko...

Velodyne DB-10 – Planareille alapäätä

Kohtuullisen pitkään ja kunniakkaasti palvelleet 802:t vaihtoivat maakuntaa ja soivat nykyisin savolaisittain. Avantgarden malliston uusiutuessa löysin...

Bassan 120 – kotimaiset ”geneeriset” bassoansat

Turussa mm. Highendstudiota ja Audiokauppaa pyörittänyt Risto Anttila ei malttanutkaan jäädä eläkkeelle lopetettuaan liikkeensä Turussa. Aika...

RCA-huippujen taisto Furutech vs. Neotech

Jokaisella kaapelivalmistajalla on huippumallinsa. Furutech ja Neotech ovat ”järkevien” kaapelivalmistajien maineessa hinnoittelun osalta. Huippu RCA-kaapelien hinnat...

Furutech Pure Power 6-E NCF Power Distributor

Kalliin hifin alalla tunnetaan hyvin ”The Law of diminishing return”. Suomeksi siis vastine rahalle vähenee hinnan...