Clearaudio Master Innovation – hengästyttävää saksalaista insinöörityötä

Suuri osa aktiivisista harrastajista tuntee Clearaudio Statementin, parinsadan tonnin ja monen sadan kilon vinyylisoittimen, joka seisoo jykevästi omalla jalustallaan.  Jo runsas vuosikymmen sitten Clearaudiolta tuli paremman pään pyöritin nimeltään Innovation. Tämä oli silloin pyörittimenä noin kymppitonnin hintaluokassa. Jokunen vuosi sitten saapui Master Innovation, joka on käytännössä kaksi Innovationia yhdessä. Master Innovationissa tuntui olevan kaikki tarvittavat herkut. Sellaista ei myöskään ollut ainakaan virallista reittiä tullut Suomeen, joten pitihän sitten ekana lajissaan saada kuunteluun. Master Innovation kun on ilmiselvä ”pikku-Statement”

Purku ja kasaus

Melkoisen laatikkorumban jälkeen alkoi soittimen kasaaminen. Onkohan tämä saksalainen tyyli, mutta soittimen kokoaminen oli suoraviivaista ja ohjeet hyvät. Ainoa hankala hetki oli ylemmän rungon kytkeminen alempaan, tuo ylempi osa kun painoi aika lailla ja siinä oli vielä magneettikenttää mukana hoputtamassa. Nyt tosiaan vain testataan Clearaudion pyöritintä, sillä tehdas oli ystävällisesti laittanut mukaan Durandin varrrelle sopivan (juuri ja juuri) aluslevyn. Pelkäsin VTA-säädön loppuvan kesken, mutta onneksi Durand oli kirahvien sukua ja korkeus riitti. 

Tekninen toteutus

Teknisestä toimintaperiaatteesta voi lukea muualta tarkemmin, mutta tässä pelkistys. Voimakas DC-moottori (korvasi mm. Master Referencen kolme aiempaa moottoria) pyörittää alempaa lautasta, jonka akryyliosa on suhteellisen matala ja yläosansa on täynnä magneetteja. Alemman osan alla taas roikkuu akryylipäällysteinen metallilautanen jossa myös lienee magneetteja. Yläosan laakeri levitoi magneettisesti ja yläosan päällä on paksu akryylinen levylautanen. Vinyylilevyn alla oleva lautanen ei siis juurikaan ota kontaktia mihinkään.  Lisävarusteena tässä kokoonpanossa on vielä ”Heikki SIkasen kaulakoru” eli metallinen ulkoklamppi levyn päälle sekä 24v akkuvirtalähde, joka on virtalähteiden järein versio, vakiokappale on mallia ”erittäin val-mart”.

Hyllylle painoa ja kokoa

Soitin on todella näyttävä. Halusin hopea/puu- version, koska musta oli niin sykkä ja yksinuottinen ulkonäöltään. Kirkkaat akryylilautaset ovat näyttävät ja ainakin omaan makuuni keventävät visuaalista kokonaisuutta mukavasti. Durandin puuvarsi istuu myös kokonaisuuteen visuaalisesti, samoin klamppi.  Myös käyttö on helppoa, vaikka 78 minuuttikierrokselle en heti käyttöä keksikään. Monovarsi tähän tulee kyllä myöhemmin. Proseduuri levyn soittamiseen on selvä: ensin laitetaan vinyyli lautaselle. Sitten tuo ulkoklamppi ja tämän jälkeen keskiklamppi.  Sitten levy pyörimään, pölyhuiskulla ja Furutechin DeStatilla pyörivälle levylle käsittely ja sitten soi. Levylautaselta kestää hetken päästä oikeaan nopeuteen, myös pysähtyminen on hidasta.

Verrokkikin löytyy läheltä, toimistosta löytyy Bermannin Galder/Odin -yhdistelmä, joka tosin on kokonaishinnaltaan hieman edulisempii, saman rasian kanssa ”vain” 30 tonnia! Clearaudion kanssa vielä tuo mainittu akkuvirtalähde tuo lisähintaa, yhteiset listahinnat ovat karvan vaille 50 kiloeuroa. No tämä soitin tuskin on muutenkaan vasta-alkajan laite, vaan paremminkin tinkimättömän harastajan loppupuserrus. Toki suomesta löytyy ihan merkittävä määrä kuusinumeroisen hinnankin soittimia.

Tämähän toimii

Levysoittimen käyttöä ja toimintaa kuvaa parhaiten sana ylellinen. Kaikki toimii just’ eikä melkein. Soitin on luonnollisesti täysin äänetön ja käynti on huipputasainen. Soitin seuraa suoraan levylautasen (huom. ei moottorin) pyörimisnopeutta ja tekee tarvittavat korjaukset reaaliajassa. Mittauksissa maailmalla tämä soitin on todettu hiljaisimpien joukkoon kuuluvaksi, vaikka ei ehkä kaikkein hiljaisemmaksi. Mutta jotenkin tuo kostruktio on luottamusta herättävä ja vie varmaan asiaa subjektiivisesti ja tunnepohjaisesti oikeaan suuntaan. Tukevuudestaan ja 60 kilon massasta huolimatta soitin ei ole immuuni mekaanisille kontakteille. Alustakiveä kynnellä naputtamalla saa äänen kuulumaan kaiuttimesta levyn pyöriessä. Mutta ei soitin mikään rimpula tässä suhteessakaan ole. Joustavia tassuja tai jousitusta tässä soittimessa ei kuitenkaan ole.

Musiikkia, kiitos

No eihän odottamista kestä erkkikään, pitää saada jotain soimaan. Vinyylipuolella se jotain ei ole Shelby Lynne. Musiikin Äänen perinteitä kunnioittaen voisi aloittaa Speaker’s Cornerin versiolla La Foliasta, MÄ:n ikiaikaisesta vinyylireferenssistä.  No, tässä kyllä hyvin kuulee, miksi tähän aikanaan ihastuttiin. Silloin männävuosituhannella ei puhuttu ajoituksesta, silloin puhuttiin iskuäänistä tai oikeastaan hienonnettuna transienttitoistosta. Ajoitusta ja akustiikkaahan tämä on koko levy! Durand / Soundsmith Paua on ennenkin ollut hyvä yhdistelmä tässä, mutta silti tämä oli jotain uutta. Tälläkin hopeapilvellä on tumma reunus, sillä yliherkät Avantgardet nappaavat mukaan RIAA:n kohinaa, kun käytössä on impedanssisyistä low gain -asetus. Levyn pyöriessä kohina ei häiritse, mutta ilman neulaa urassa se on melko selkeästi kuuluvaa.

Mutta murhe pois. La Folia on silkkaa mannaa. Dynamiikkaa piisaa ja akustiset soittimet ovat luonnollisia, uskottavia ja ennen kaikkea  niitä on ilo kuunnella. Kliseet toimivat tarkoitetusti, esim. Tyhjenevät ilmapallot ja aggressiivinen ruohonleikkuri tms. Mutta ennen kaikkia musiikki ja soitinten luoma äänimaisema pysäyttää. Ja kuten todettua, dynamiikkaa piisaa kohtuullisillakin kuunteluvoimakkuuksilla. En ole koskaan kuullut tästä parempaa kokonaisversiota. Toki hyvän kilpailijan Bergmannin ilmalaakeroitu äänivarsi jättää levyn pintaäänet paremmin piiloon, mutta huono ei ole Clearaudio/Durad -yhdistelmäkään.

Sitten lajutaselle Pet Shop Boysia.  Introperspective-levyltä löytyy kakis vinyylisuosikkia: Left to my Own Devices ja You Are Always on My Mind. No niin, kilinät ja kolinat eli runsas erottelu saivat kaverikseen todella mojovat bassot!  En tiedä, onko syy masteroiunnissa vai missä, mutta nämä vinyyliversiot potkivat ja erottelevat oikein tosissaan. Tässäkin tuo tiukkuus ja basson erottelu, kuten toki muukin erottelu olivat aivan huippuluokkaa.

Vaikuttaa siltä, että hyvä pyöritin ei todellakaan ole pelkkää kuollutta painoa, vaan osallistuu merkittävästi kokonaisäänen muodostamiseen.  Pyöritin on siis oikeasti aktiivinen äänillähde eikä pelkkä häiriöitä mukanaan tuova komponentti. Tuo Durandin varsi on hyvä, mutta näin se ei ole aiemmin päässyt loistamaan. 

Klasaria ja Progea

No, jatketaan kuuntelua. Klassinen musiikki on vinyylillä aina haastavaa, koska dynamiikka ja häiriöäänet ovat väistämättä hankala yhdistelmä. Olen ollut kovasti tyytymätön DG:n ensimmäisen uuden vinyylilevyn prässiin. Dudamelin johtama Mendelssohnin kolmonen on ollut pelkkää rutinaa. Tällä kertaa suurin osa rutinoista puuttui tai oli ainakin merkittävästi vaimentunut. Prässin haasteet oli edelleen kuultavissa, mutta jotenkin ne häiritsivät merkittävästi totuttua vähemmän. Kuten jo aiemmin totesin, saattaa Bergmannin ilmalaakeroitu Odin olla tässäkin vielä parempi, mutta kyllä Durand Master Innovationin keulilla sai tehdä työnsä erinomaisesti. Tämän laatuluokan vinyylisoittimet tarjoavat kokonaisuutena jotain hyvin syvää magiikkaa tuossa äänikuvan luonnollisuudessa ja kolmiulotteisuudessa.  Myös orkesterimusiikilla tuo bassopää murisee mainiosti. Suurimman huomion kuitenkin kerää juurikin äänikuva, siinä koko sointi on samaa ääntä ja silti yksittäiset soittimet, tai vähintäänkin soitinryhmät, erottuvat erinomaisesti. Orkesterimusiikissa esim. jousien iskuäänissä on mukana myös matalia komponetteja. Näitä on ilmeisesti hankala saada tallentumaan levylle, toistumisesta puhumattakaan. Mutta tämänsuuntaisia elämyksiä Master Innovation saa vinyyliltä kaivettua, vielä kun kaiuttimet olisivat malliston toisesta pästä eli Avantgarden upouudet Triot.

Lopuksi toistin viime hifimessujen aivopieruni: ELP:n Tarkuksen a-puoli kokonaan. Messuilla nautin joka sekunnista, vaikka vain ajoittain olin spotissa. Yletön slämmi tästä puuttui, mutta voi poikaoletetut, mikä erottelu!  Esimerkiksi Laken basson ylärekisteri on todella mielenkiintoinen, kun resoluutio sen kuulemisen mahdollistaa.  Vastaavasti Emersonin koskettimien kerroksellisuutta on todella paljon, kun niitä kunnolla pääsee bongailemaan.  Pidän kovasti Wilsonin remiksauksesta, mutta kyllä tämä on aito asia. On todella hämmentävää kuunnella 51 vuotta vanhaa vinyyliä, joka soi näin hyvin. 

Loppupohdinta

Kun summataan Master Innovationin suoriutumista, hattu nousee aika korkealle. Käytettävyydessä on pieniä särmiä, lautanen kiihtyy ja pysähtyy hitaasti, soitin on kookas, akkuvirtalähdettä pitää aika ajoin ladata jne. Mutta kun soitin ja varsi ja äänirasia ovat säädöiltään kunnossa, on tulos ainakin itselleni ennenkuulumatonta. Bassotoisto on runsas, erottelu todella hyvässä kuosissa ja äänikuvalliset saavutukset liki sankaritarinoita. Sydämessäni on erityinen paikka vähäisille häiriöäänille ja siinä Master Innovation ja Durand antavat ihan vähän tasoitusta Bergmannin huippumallille. Kaiken kaikkiaan tämä on kyllä melko ylivoimaisestikin paras (toistaiseksi) kuulemani vinyylisoitin. 

Jaa artikkeli:

Vastaa

KORA TA-480 – parhaasta parempi?

Totesin aiemmassa kirjoituksessani Kora TB-400:sta sen olevan paras vahvistin, jota olen kuullut. Nyt sitten ihmettelen, josko...

Velodyne DB-10 – Planareille alapäätä

Kohtuullisen pitkään ja kunniakkaasti palvelleet 802:t vaihtoivat maakuntaa ja soivat nykyisin savolaisittain. Avantgarden malliston uusiutuessa löysin...

Hifiman Shangri-La jr kuulokkeet viimeisen päälle?

Tuolla kaupallisella puolella olen jo mainostanut, että tällaiset ovat nyt demottavina, tällä hetkellä ainoina Suomessa. Kun...

Bassan 120 – kotimaiset ”geneeriset” bassoansat

Turussa mm. Highendstudiota ja Audiokauppaa pyörittänyt Risto Anttila ei malttanutkaan jäädä eläkkeelle lopetettuaan liikkeensä Turussa. Aika...

RCA-huippujen taisto Furutech vs. Neotech

Jokaisella kaapelivalmistajalla on huippumallinsa. Furutech ja Neotech ovat ”järkevien” kaapelivalmistajien maineessa hinnoittelun osalta. Huippu RCA-kaapelien hinnat...