Myydyin uusi tuote – LAB12 dac1 reference taas demottavana

Pari viikkoa sitten kävi hullusti, kun LAB12:n dacit loppuivat maasta. Nyt niitä on tulossa lisää ja demoja onkin taas sovittu. Kohta niitä tulee vielä lisää, joten laitteita riittää, vaikka kohta voidaankin puhua ainakin pienimuotoisesta markkinaosuuden valtaamisesta kolmen tonnin daccien hintaluokassa.

Tämä laite on siinä mielessä mielenkiintoinen, että siihen kannattaa tutustua ihan vapautuneesti hintaluokasta riippumatta. Rajaus tulee enemmänkin ominaisuuksista, eli lähinnä siitä, ettei DSD-toistoa laitteesta löydy. Toisaalta esim. JRiverin avulla saa DSD-äänitteet ihan kätevästi konvertoitua vaikkapa HiRes-flaciksi. Niin tein muutaman äänitteen kanssa itsekin, kun Linnissä ei vielä ollut DSD-toistoa. Esimerkiksi Qobuzia voi ihan hyvin ajaa tietokoneella ja laittaa vaan USB-kaapeli kiinni referencen ahteriin. Ääni on näinkin yllättävän hyvä!

Tällä viikolla olisi jo pari demoa, mutta kannattaa olla yhteydessä, niin laitetaan dacit kokeilukiertoon!

Jaa artikkeli:

Vastaa

Raskasta laiteosastoa – puoli-ilmaisia Brystoneita, alkusoittona 28B3 !

Sain toimeksiannon poistaa jo jonkin aikaa hyllyssä olleet Brystonin huippu demopäätteet. Nämä ovat siis malliston huippumalli...

Uudet, todella uudet, kotimaiset kaiuttimet

Boijs, boijs, boijs melkein lauloi Sabrina aikoinaan. Mahtoikohan arvata, että vajaan neljänkymmenen vuoden jälkeen hittiään voisi...

Furutech huippukaiutinkaapeli – hintava mutta silti edullinen?

Aiemmin jo olen kirjoittanut Furutechin kaiutinkaapeleista. Huippupään mallit näistä ovat varsin hintavia. Maahantuojan kasaaman malliston ylivoimainen...

Vinyylihuoltamo Logomossa

Ei, älä tuo tänne huoltoon SM-kostyymiasi, tämä huoltamo on LP-levyille! Puhdas ja suora vinyylilevy varmasti on...

Aivan uutta ja sitä myös hinnaltaan – Furutech Project V1

Nyt käsissäni on jotain käänteentekevää. Näitä ei taida vielä Euroopassakaan montaa olla, siis kyseessä on Furutech...