Olen pitänyt kuukausittain kuuntelutapahtumia Logomon pop-up showroomissa. Kyseinen upea tila on ollut käytössäni kohta kahdeksan kuukautta....
Iso osa esittely-Magneplanarien ilmiasua ovat nuo ovaalit ja läpinäkyvät akryylijalat. Niissä oli jonkin aikaa suojapaperit pohjassa, koska en hennonut laskea niitä karhealle betonilattialle suoraan. Säästö ehkä alkaa S:llä, mutta S on myös Manneguru, jolta voi ottaa opiksi.
Eipä siinä sen kummempaa, sähköpirssin keula kohti Ikeaa ja alustaostoksille. Ideana oli siis hankkia pienet matot akryylijalustojen alusasuiksi. Homma meni muuten ihan putkeen, mutta odottamaton ongelma ilmeni: kahta kutakuinkin samanlaisen maton löytäminen ei ollut helppoa. Nuo matot ovat kokoa 40 x 60 cm. Sain hetken aikaa selata mattoja, ennen kuin löysin kaksi riittävän samalaista, aina oli jokin yksityiskohta erilailla. Väritysvalinta tuli vähän annettuna, mutta isänmaalliset persialaiset ovat mielestäni ihan hauskan näköiset. Nämä seuraavat nyt sitten ovaalijalustoja myös mahdollisiin demoihin.
Laitoin myös nuo kuvassa hyllyn reunassa roikkuvat järeät Furutechit soimaan. Omasta puolueellisesta mielestäni ei ääni enää voi paljoa paremmaksi näillä reunaehdoilla muuttua…