Kaupallisen Erkin palvelu on tekoja eikä puhetta!

Aikanaan aloitin tämän liiketoiminnan, koska en löytänyt kauppiasta joka olisi toiminut kokonaisuudessaan haluamallani tavalla. Nyt sitten parhaani mukaan toimin itse niin.

Ideana on, että asiakas saa kokeilla laitteita rauhassa. Annan ideoita ja teen ehdotuksia, mutta en painosta päätöksiin, ohjat ovat aina asiakkaan käsissä.

Kerron avoimesti ja reilusti omat ajatukseni, mutta ymmärrän, että jokainen kokee äänentoistoasiat yksilöllisesti.

Pidän hinnat niin edullisina kuin mahdollista. Jos asiakas ei kehtaa tingata, tinkaan itse hänen puolestaan. Nettohinnat ovat siis kaikille samat!

Laitteita pyrin ottamaan vaihdossa mahdollisuuksien mukaan. Kun volyymit ovat pieniä, aina se ei onnistu. Silloinkin autan vanhan laitteen myynnissä.

Olen ollut aika pidättyväinen mainostamaan yritystäni ja tuotteitani. Aion sitä olla edelleenkin. Ideana on, että asiakkaat ovat tyytyväisempiä, kun tarjottavaa palvelua ei tyrkytetä, vaan tietty ainutlaatuisuus kontaktoinnissa säilyy. Tämä pitää ehkä kaupankäynnin volyymit pienehköinä, mutta näin palvelusta ei tarvitse missään tilanteessa tinkiä.

Tämä hifiimyynti onkin väistämättä hieman kutsumuspohjaista toimintaa. On todella antoisaa, kun asiakkaalla syttyy lamppu, että tämähän on hyvä! Hyvä äänentoisto lisää useimmiten myös musiikinkuuntelusta saatavaa nautintoa.

Furutech NanoFlux NCF Power Cable

Asiakas saattaa olla aina oikeassa, mutta usein hän ei siltikään tiedä, mitä tarvitsee. Hyvä hifimyyjä on mielestäni narulla työntäjä, rohkaisee kokeiluihin, muttei painosta tai tyrkytä. Aika harvoin olen asiakkaan mieltymykset arvioinut väärin, vaikka ehdotuksiini on alun perin suhtauduttu hieman ennakkoluuloisesti. Tuota omakohtaisen kokeilun merkitystä ei voi liikaa korostaa.

On hienoa tutustua uusiin ihmisiin ja heidän harrastustapoihinsa. Ajan kuluessa uskaltaa sitten jo vähän tehdä kriittisempiäkin kysymyksiä ja ehdotuksia. Itselleni tässä haastavinta on se, että on helppo kritisoida, mutta ratkaisujen tarjoaminen on jo pykälää haastavampaa. Itse tunnustan tietämättömyyteni, mutta rohkaisen itseänikin kokeiluihin.

Furutech PURE POWER 6 NCF

Pyrin pitämään mahdollisimman paljon laitteita demottavina ja myös arvokkaamman pään käytettyjä myytävänä. Kaiutinpuolella edustukseni Avantgarde ja Magnepan ovat aika kovia luita, sen sijaan äänilähteiden huiput odottavat vielä julkistustaan, kohta kuuluu niistäkin. Virtapuolen jutut ja kaapelit ovat tällä hetkellä varsin hyvin tarjolla. Aika harva toimija pystyy esimerkiksi tarjoamaan demoon Furutechin 809 tai 6 -virtablokit.

KORA TB-140

Jos haluat vaihtelua laitteisiisi, ota yhteyttä ja kutsu kuunteluvierailulle. En tyrkytä tai tuputa, mutta pyydettäessä ehdotan ja demoan. Kukaan ei ole itsekseen näissä asioissa valmis, vähiten olen itse. Ihan mukavia kokemuksia olen silti pystynyt tarjoamaan.

Jaa artikkeli:

Vastaa

Kaupallisen Erkin showroom keväällä 2024

Showroomit Logomossa ovat vaihtuneet, tämä on järjestyksessään jo kolmas. Suurin toiminnallinen tarve showroomille on ollut Avantgarde...

Kuulokepohdintaa

Voin avoimesti tunnustaa, etten ole koskaan saanut oikein otetta kuulokekuunteluun. Hyllyssä on aika ajoin ollut laadukkaitakin...

Kaupallisesta Erkistä kalustemyyjä?

Ei kai nyt sentään. Mutta Creaktivin laitealustat ovat toistaiseksi jääneet kokeilukotehinsa. Itse ainakin tykkään niistä kuin...

Suutarin lapsen kenkien twiikkausta

Omassa setissäni kaikkien johtojen alla on Furutechin NCF Booster Signalit. Vastaavasti jokaisen laitteen (paitsi yhden) ahterissa...

Kaapelifilosofiaa

Olen kovasti tehnyt työtä laadukkaiden kaapelien myymiseksi. Tosin se todellinen tavoite on ollut saada asian harrastajat...