Kaupallisen Erkin blogi alkaa tästä

Tämä on nyt kolmas kerta, kun aloitan blogitekstin puhtaalta pöydältä. Tämä on siis Kaupallisen Erkin blogi, ei pelkän harrastajaerkin. Pyrin tässä rajaamaan omista sattumuksista kertomisen niin, että käsitellyillä aiheilla olisi yleisempääkin tartuntapintaa kuin yksittäisen extremeharrastajan höyrähdykset. Parhaimmillaan / pahimmillaan yhtymäkohdat myytäviin laitteisiin voivat aika ajoin katketa, mutta se tuskin ainakaan vähentää asian kiinnostavuutta. Aloitan blogin paraatisettini esittelyllä:

Sorsaa aina tarvitaan

Äänilähteinä toimivat digipuolella Linn Klimax Katalyst (myytävänä käytettynä) ja HANSS T-60 Black Edition. Linniin matsku tulee Melco N1Z -soittimelta, jota siis käytän kiintolevynä. Hanssissa puolestaan on kiinni Durand TALEA -äänivarsi ja rasian hommia hoitaa Soundsmithin kakkos-Paua. Vinyylisoittimessa on myös kiinni  SME:n 3009 mk III monovartena. Monorasiana on Ortofonin Beatlesin monoboksia ”varten” julkaisema  2M Mono SE. Äänilähteet ovat itselleni kokonaissoundin muodostamisessa avainroolissa, vaikka mikään Source First -puristi en olekaan.

Hanss T-60

Vahvistinarsenaalia

Levysoitinesivahvistimena toimii LAB12:n melto2. Tästäkin löytyy näiltä sivuilta juttua. Kyseessä on putkitoiminen, Lundahlin muuntajilla varustettu laite, jossa on mukavasti kolme inputtia ja kaikki säädöt tehtävissä kaukosäätimellä. Laite on todella upeaääninen, mutta ei putkitoimisena ehkä kaikkein hiljaisin laite. Käytännössä tuo ei alkuunkaan häiritse, parhaallakin vinyylilevyllä on aina sen verran sivuääniä.

Vahvistin tulee sitten Ranskasta. Kora TB-400 on järeähkö integroitu, jonka erikoisuus on transistorien käyttö päätemuuntajien ”tilalla”. Taas löytyy juttua näiltä sivuilta. Omaan makuuni tuo on paras vahvistin, jota olen vertailukelpoisissa olosuhteissa päässyt kuulemaan. 

Virtapuolen tärkeys

Kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä virtapuolen asiat ovat aivan keskeisiä, kun ääneltään hyvästä setistä tehdään erinomainen. Virtakaapelointi on blokkiin asti ja vahvistimen osalta parhaan sarjan Furutechiä. Muista virtakaapeleita ovat IsoTekin Ascension ja Chordin SarumT. Jopa ethernet-kaapeli Melcon ja Klimaxin välillä on pari tonnia kustantava SarumT. Se vaan kuulostaa paremmalta. Välijohdot ovat huippu-Furutechia ja vinyylipuolella merkkiä Equilibrium (oma edustus). Kaiutinkaapelit ovat ETI Referencet, tosin juuri tähän asti käytössä olivat käytettynä myytävänä olevat Nordostin Valhalla 2:t, joiden uusihinta ylittää kaiuttimien vastaavan!

Muuta pientä, kuten kaiuttimet

Laitteiden alla on joko ”Porin Pekan” kivilevyä tai nykyisin enenevässä määrin omaa edustusta olevat Creaktiv -aluslevyt, jotka ovat äänellisesti parasta, mitä olen tässä tuoteryhmässä kuullut.

Kaikkien väli-, kaiutin- ja virtajohtojen alta löytyvät Furutechin NCF Boosterit, väli- ja kaiutinjohtojen kanssa tietysti lisämääreellä ”Signal”. Näillä on mielestäni aivan keskeinen vaikutus kokonaissoundiin. Furutechin yläpään virtablokissa nököttää vielä pari NCF Clear Line -mokkulaa.

Kaiuttimet ovat juuri ”vanhenneet” Bowers & Wilkinsin 802 D 3:t (käytettyinä myynnissä nämäkin). Ovat muuten aivan erinomaiset kaiuttimet jopa tässä 11 neliömetrin kuunteluhuoneessa! Usein näiden kaiuttimien ääntä pidetään riipivänä, mutta se ei todellakaan ole koko totuus. Hyvässä setissä nämä tuovat kaiken saatavissa olevan resoluution esiin. Jälleen kerran vertailukelpoisissa olosuhteissa parasta kuulemaani ääntä.

B&W 802 D3

Näiden lisäksi setistä löytyy Tandbergin viritintä ja Nakamichin kasettidekki. Ne ovat kuitenkin sivuroolissa, mutta niidenkin kanssa on kiva pelata. On varsin suuri yllätys, kuinka hyvää ääntä C-kasetti voi parhaimmillaan tarjota.

Näillä mennään toistaiseksi, Qobuz on tietokoneen kautta kiinni Klimaxissa, samoin elokuvien äänet menevät Klimaxin kautta. Digiä kuuntelen tällä hetkellä analogista enemmän, mutta kyllä sorvikin säännöllisesti pyörii.

Jaa artikkeli:

Vastaa

Kaupallisen Erkin showroom keväällä 2024

Showroomit Logomossa ovat vaihtuneet, tämä on järjestyksessään jo kolmas. Suurin toiminnallinen tarve showroomille on ollut Avantgarde...

Kuulokepohdintaa

Voin avoimesti tunnustaa, etten ole koskaan saanut oikein otetta kuulokekuunteluun. Hyllyssä on aika ajoin ollut laadukkaitakin...

Kaupallisesta Erkistä kalustemyyjä?

Ei kai nyt sentään. Mutta Creaktivin laitealustat ovat toistaiseksi jääneet kokeilukotehinsa. Itse ainakin tykkään niistä kuin...

Suutarin lapsen kenkien twiikkausta

Omassa setissäni kaikkien johtojen alla on Furutechin NCF Booster Signalit. Vastaavasti jokaisen laitteen (paitsi yhden) ahterissa...

Kaapelifilosofiaa

Olen kovasti tehnyt työtä laadukkaiden kaapelien myymiseksi. Tosin se todellinen tavoite on ollut saada asian harrastajat...