Most of us thinks tube sound is something, smooth soft and calm. Sometimes te bass may...
Muistutetaan heti alkuun: olen näiden kaiuttimien maahantuoja. Tästä syystä tekstini saattaa olla puolueellinen. Siltä se tulee ainakin vaikuttamaan, nimittän ”joudun” kehumaan näitä kaiuttimia aika lailla!
Simppeli, mutta kallis?
Ubsound F85 on pienehkö lattiakaiutin, jossa on yksi liitäntäterminaali, bassorefleksitorvi, pianolakattu (automaali)pinta ja yksi elementti. Ei muuta. Komponenttien lukumäärällä mitattuna kyseessä on varsin simppeli konstruktio. Samalla kuitenkin pelkkä kaiuttimen hinta nostaa sen suoraan siihen Korkeaan Päätyyn. Tuosta edellisestä listasta sen huomaa, mutta sanotaanpa vielä ääneen: kaiuttimessa ei ole jakosuodinta.
Valmistaja korostaa sen ainoan kaiutinelementin ainutlaatuisuutta sekä kotelon suunnittelua resonanssivapaaksi. Kaiuttimen viimeistely ja erityisesti maalipinta on omaan silmään erinomainen, itse asiassa paras näkemäni. Pelkistetty ilmiasu voi tarkoittaa jollekin ”halvan” oloisuutta, mutta itse pidän ilmiasua onnistuneena, joskin varsin pelkistettynä.
Siirtymä soundipolitiikkaan
Mutta itseäni kiinnostaa lähinnä vain se ääni. Lähestymistapa on kieltämättä rohkea. Kaiuttimelle annetaan aika hurjat suoritusarvot, vaikka esimerkiksi herkkyys (90dB/W) ei ole kovin ihmeellinen. Taajusvasteen kerrotaan yltävän 26 Herzistä aina 22 kilosellaiseen. Aika hurja lupaus, mielestäni.
Mutta kaiuttimet showroomiin, jöivät vähän liian kauas takaseinästä, mutta muuten sopivasti sijoiteltuna. Sitten kuuntelemaan. OHO!
Aivan välittömästä soundista huomaa, että tällaista en ole mistään passiivikaiuttimesta ikinä kuullut. Ääni ei ole kuva tai kopio alkuperäisestä, vaan se vaikuttaa ihan siltä alkuperäiseltä itseltään. Iänikuinen klisee on se, että verho poistuu kaiuttimen edestä ja todellinen esitys tulee kuuluviin. Nyt ei mitään poistu, vaan huoneeseen tulee se alkuperäinen esitys, mitä se milloinkin tarkoittaa. Läsnäolo yltää äänikuvasta myös äänen sointiväriin ja eirtyisesti äänen syttymiseen ja sammumiseen. Tällaista en ole ennen kuullut.
Otetaan esimerkiksi se iänikuinen Suzanne Vegan Tom’s diner. Yleensä huomio kiinnittyy kaikuihin ja pieniin häiriöääniin taustalla. Mutta ei nyt. Huomio kiinnittyy ensin siihen, miten äänikuvassa ”näkee” laulajan taakse. Vega siis seisoo keskellä äänikuvaa, eikä peitä äänikuvan takaosaa. Laulaja on siis kolmiulotteinen kolmiulotteisessa tilassa. Yleensä omaan korvaani laulaja on kaksiulotteinen kolmiulotteisessa tilassa.
Monessa näytteessä kaiutin tarjoili yllättävän ulotteikasta bassoa. Esim. urkumusiikki toimii usein oikein mallikkaasti. Sen sijaan moni boomimusiikki jäi aavistuksen niukkadynaamiseksi bassojen osalta, kuten esimerkiksi Top Gun elokuvan Danger Zone. Toisaalta Queensrÿchen Best I can Empire-levyltä toimi vallan mainiosti. Ihan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olin bassoon oikeinkin tyytyväinen. Muistutuksena vielä, että yksittäisestä laajakaistaelementistä en ole aiemmin kuullut likellekään näin laadukasta ja ulotteikasta bassoa. Toinen pää taajuusalueesta oli vielä suurempi yllätys. Kaikki kuulemani laajakaistat ovat olleet aivan ylimmän diskantin osalta jotenkin tumppuja. Mutta ei tämä! Kaikki tarvittava irtoaa diskantista hämmästyttävän kirkkaasti artikuloivasta ja balanssiltaankin hyvin. En ole turhantarkka ihan viimeiselle neutraaliudelle taajusvasteen osalta ja ikäkin voi rajoittaa kuuloaluetta, mutta joka tapauksessa olen tyytyväinen diskanttitoistoon ja luonnollisesti hyvin positiivisesti yllättynyt.
Klassinen musiikki ja varsinkin orkesterimusiikki soi hienosti. Esim Tsaikovskin 5. sinfonian toisen osan seesteinen alku käyrätorvisooloineen on todellista korvakarkkia. Soolosoittimet soivat tilassa ja säestävät soittimet erottuvat hienosti. Orkesteri on suhteellisen kaukana, mutta esim. viulujen paikka syvyyssuunnassa on positiivisesti todella kaukana perkussionistista ja sellot trumpeteista. Orkesterin soitinkartan piirtämisessä en ehkä ole kuullut parempaa suoritusta.
Paras ja vähiten huono samaan aikaan?
Palaan vielä balanssiin. Se ei ole täydellinen. Pelkästään balanssin osalta parhaat jakosuotimelliset kaiuttimet ovat parempia. Ubsound F85 jää vähän ohueksi bassopuolella ja varmaan sekä keskiäänialueella että diskantissakin vaste ei ole viivasuora. Oma arvaukseni on, että kyse on siitä, voittaako valtavahko läsnäolo pienehköt balanssivirheet vai päinvastoin.
Verrattuina kaikkiin kuulemiini laajakaistoihin F85:n balanssilliset virheet ovat pieniä. Tilallinen ja ajallinen erottelu on omasta mielestäni aivan absoluuttista huippua. Joka tapauksessa nämä kaiuttimet on pakko kuulla ennen ostopäätöstä. Mieluusti siinä potentiaalisessa tulevassa kuunteluhuoneessa.
