Furutech NCF Booster Signal

Nämä ovat sitä osaa harrastamisesta, jota jotkut käärmeöljyksi kutsuvat. Markkinointimateriaalissa puhutaan NCF:n kyvystä poistaa resonansseja. Korvien kertomana tuo tuntuu toimivan. Eri NCF-twiikkien vaikutuksen suuruus tuntuu olevan kuitenkin tapauskohtaista, joten ainakaan itse en halua tehdä yleistyksiä, vaan aina pitäisi kokeilla.

Kymmeniä vuosia on puhuttu siitä, että jonkinlaiset kaapeliliftit pitäisi olla kaiutinkaapelien alla. Itsellänikin oli virallisen henkselimiehen jalopusta ja alumiinista tekemät versiot ja niillä tuntui olevan pieni positiivinen vaikutus ääneen. Furutechin viesti on se, että NCF Booster Signalit nimenomaan vähentävät kaapelien resonointia. Eli lattiasta irroitus on enemmän seuraus kuin syy. Tämä vaikutus yltää myös välijohdoissa liittimiin, tätä kun suositellaan välijohtojen kanssa usein lähelle laitetta.

Furutech Booster Signal 4 x box

Omassa setissäni näitä Signaleita taitaa olla täysi tusina. Omasta mielestäni suurin vaikutus on kaiutinjohtojen alla, mutta myös jokainen välijohto kohtaa matkan varrella NCF Booster Signalin syleilyn. Välijohdoissa tämä lähti liikkeelle varsijohdosta, mutta esimerkiksi Klimaxin lähdössä Signalin vaikutus on merkittävä, kun sitä jälkikäteen puolivahingossa testasin. Melkein kaikissa kokeilluissa seteissä vaikutus on ollut mielestäni merkittävä ja täten hyvinkin hintansa arvoinen.

Näitä on itselläni demokäytössä 4 kappaletta. Ihan hetkellisesti suostun omastakin setistä irroittamaan muutaman. Neljällä pääsee jo normaalimittaisten kaiutinjohtojen kanssa liikkeelle. Tuskin kukaan montaa tonnia haluaa näihin kertarysäyksellä pistää. Itse kyllä tarvittaessa pistäisin, nykytietoni varassa.

Nämä saa siis kokeiltavaksi ja kuunneltavaksi ilman ostovelvollisuutta. Booster Signalien listahinta on 229 euroa kappaleelta ja kyllä kai niistä pikkuisen rabattiakin saa…

Jaa artikkeli:

Vastaa

Uudet, todella uudet, kotimaiset kaiuttimet

Boijs, boijs, boijs melkein lauloi Sabrina aikoinaan. Mahtoikohan arvata, että vajaan neljänkymmenen vuoden jälkeen hittiään voisi...

Furutech huippukaiutinkaapeli – hintava mutta silti edullinen?

Aiemmin jo olen kirjoittanut Furutechin kaiutinkaapeleista. Huippupään mallit näistä ovat varsin hintavia. Maahantuojan kasaaman malliston ylivoimainen...

Vinyylihuoltamo Logomossa

Ei, älä tuo tänne huoltoon SM-kostyymiasi, tämä huoltamo on LP-levyille! Puhdas ja suora vinyylilevy varmasti on...

Aivan uutta ja sitä myös hinnaltaan – Furutech Project V1

Nyt käsissäni on jotain käänteentekevää. Näitä ei taida vielä Euroopassakaan montaa olla, siis kyseessä on Furutech...

LAB12 pre1 ja suara – suaraan huipulle!

Demohyllyssäni on jo pitkään nököttänyt LAb12:n pre1. Laite osoittautui erittäin lupaava-ääniseksi ja aivan huipuksi HLS:n sisältä....